Ihailtavaa kaukonäköisyyttä! Perinteikäs turnaus varautui lähes 20 vuotta koronaviruksen kaltaiseen uhkaan – luvassa yli 100 miljoonan euron potti

Tennisturnaus Wimbledon on jouduttu monien muiden vuosittaisten urheilutapahtumien tavoin perumaan ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen.

Koronaviruspandemia ei kuitenkaan iske kisajärjestäjien talouteen niin karvaasti kuin saattaisi olettaa. Lontoolaislehti The Timesin mukaan perinteisen nurmikenttäturnauksen järjestäjäorganisaatio All England Club on varautunut peruuntumiseen poikkeuksellisella kaukonäköisyydellä.

Lähes 20 vuoden ajan All England Club on The Timesin mukaan maksanut joka vuosi 1,5 miljoonan punnan eli 1,8 miljoonan euron hintaista vakuutusta koronaviruspandemian kaltaisen vitsauksen varalta. Pykälä kulkutaudeista lisättiin vakuutussopimukseen vuoden 2003 sars-epidemian jälkeen.

Lehden mukaan Wimbledonin järjestäjät kuittaavat turnauksen peruuntumisesta yli 100 miljoonan punnan eli yli 114 miljoonan euron edestä vakuutuskorvauksia.

Wimbledonin järjestyskustannukset joka vuosi ovat noin 40 miljoonaa puntaa, ja tapahtuman odotettiin synnyttävän tänä vuonna noin 250 miljoonan punnan liikevaihdon.

Wimbledonin tennisturnauksen toimitusjohtaja Richard Lewis vahvistaa pätevän vakuutuksen olemassaolon brittilehti The Guardianin haastattelussa.

– Olemme onnekkaita, että meillä on vakuutus, ja se auttaa. Vakuutusyhtiöt, heidän virkailijansa ja kaikki muut asian kanssa työskentelevät ovat olleet erittäin yhteistyöhaluisia, mutta on yhä paljon tehtävää, Lewis sanoo.

Lewis ei kuitenkaan kerro tarkkaa summaa, jonka vakuutusyhtiö Wimbledonille joutuu maksamaan. Hänen mukaansa suuri osa odotetuista tuotoista on kuitenkn

– Yksityiskohtia ja summaa ei luultavasti tiedetä vielä kuukausiin.

Perinteisesti aiemmin kesällä järjestettävä Ranskan avoin tennisturnaus koki saman kohtalon kuin Wimbledon, mutta sillä ei ole vastaavanlaista vakuutusta suojanaan.

The Timesin mukaan Ranskan tennisliitolle koituu turnauksen peruuntumisesta peräti 250 miljoonan euron pudotus liikevaihtoon, mikä johtaa siten sadoissa miljoonissa euroissa laskettavaan tulonmenetykseen.

Lue myös:

    Uusimmat