Ientulehdus on salakavala ja vaarallinen – näin ehkäiset, tunnistat ja hoidat

Suussa piilevä hoitamaton ientulehdus voi edetä kiinnityskudossairaudeksi ja vaarantaa yleisterveyden. Oral Hammaslääkäreiden lääketieteellinen johtaja, erikoishammaslääkäri Eva Sirén kertoo, miten iensairauden voi välttää ja tunnistaa.

Iensairaudet tai kansankielellä ientulehdukset ovat merkittävä hammashoidollinen kansanterveysongelma 30 vuotta täyttäneillä suomalaisilla. Terveys 2000 -tutkimuksen perusteella ientulehdusta esiintyy peräti 74 prosentilla suomalaisista.

Hoitamattomana etenemään päässyt ientulehdus lisää esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien sekä ennenaikaisten synnytysten riskiä, vaikeuttaa tekonivelleikkauksia sekä mahdollisesti laskee hedelmällisyyttä.

Ientulehduksen yleisiä oireita ovat verenvuoto ikenistä sekä ikenen punoitus, turvotus ja kipu. Pahanhajuinen hengitys ja hampaiden liikkuvuus kielivät jo pidemmälle edenneestä sairaudesta.

Jos ikenet vuotavat verta, niiden harjaamista ei tulisi välttää – päinvastoin. Tulehtunutta kohtaa pitäisi harjata ja langata entistä ahkerammin, jotta bakteerit saataisiin pois.

Syvemmälle edennyttä tulehdusta ei pysty poistamaan pelkällä harjalla, vaan siihen tarvitaan ammattilaisen apua. Jos siis epäilee ientulehdusta tai kiinnityskudossairautta, kannattaa käydä hammaslääkärissä.

Näin ehkäiset ientulehduksen

  1. Puhdista hampaat, ienrajat ja hammasvälit huolellisesti päivittäin. Hampaat kannattaa harjata aamuin illoin sähköhammasharjalla, jossa on sykkivää, edestakaista kiertoliikettä tekevä harjaspää.
  2. Harjan lisäksi tarvitaan hammasväliharjaa tai hammaslankaa. Sillä saadaan plakki pois myös hampaiden ahtaista väleistä. Hammasvälit on syytä puhdistaa kerran päivässä.
  3. Mekaanisen puhdistuksen lisäksi voi käyttää antiseptisiä suuvesiä ehkäisemään bakteeripeitteiden syntymistä.
  4. Lopeta tupakointi – se lisää merkittävästi hampaiden kiinnityskudossairauden riskiä. Tupakan sisältämät myrkyt ovat itsessään haitallisia ikenille. Tupakointi myös supistaa ikenien verisuonia ja vähentää siten hampaan kiinnityskudosten hapensaantia. Tupakoitsijan ientulehdus voi jäädä helposti huomaamatta, koska supistuneiden verisuonten vuoksi verenvuotoa ei välttämättä tule.
  5. Käy säännöllisesti hammaslääkärillä tarkastuksessa sekä suuhygienistilllä puhdistuttamassa suu. Ammattilaisen tekemä puhdistus on eri asia kuin kotona tehty jokailtainen hoito. Vain ammattilainen pystyy poistamaan kertyneen hammaskiven samoin kuin plakin hampaan pinnalta ikenen alta.
  6. Hoitokäynnillä voi teettää testin, joka tunnistaa iensairauden jo ennen näkyviä oireita.

Lähde: Oral Hammaslääkärit

Oireetonkin suun tulehdus voi olla vaarallinen

Hammaslääkäri Karri Åberg puhui hammaslääkäripelosta ja suun terveyden vaikutuksesta yleisterveyteen Hyvää Elämää -ohjelmassa huhtikuussa 2017. Lue, miksi hammaslääkäriä ei ole syytä pelätä ja miten oireetonkin suun tulehdus voi johtaa vaarallisiin seurauksiin.

Lue myös:

    Uusimmat