Ruotsin tähtikävelijä Perseus Karlström jäi yleisurheilun MM-kisojen 35 kilometrin kävelyssä vasta 19:nneksi.
Karlströmin kausi on ollut synkkä. Ruotsalainen sairastui maaliskuussa mystiseen virukseen, joka pakotti hänet useita kuukausia kestäneelle harjoitustauolle.
Kaksi vuotta sitten 20 kilometrillä MM-kultaa voittanut Karlström ei kyennyt haastamaan kärkeä Tokion 35 kilometrin kilpailussa. Karlström jäi kisan voittaneesta Kanadan Evan Dunfeesta yli yhdeksän minuuttia.
Lue myös: Tokion MM-kisat käyntiin hurjalla draamalla – kärkimies hyytyi totaalisesti
Maalissa Karlström oli lopen uupunut ja hänet vietiin maalisuoralta pois lopulta pyörätuolilla.
– En ole koskaan kokenut tällaista. Sain krampin kesken kisan, enkä tiennyt, miten voisin jatkaa. Tämä oli elämäni raskain kilpailu, Karlström kertoi Expressenille.
MM-kisojen lääkintätiimille Karlström antoi painokelvottoman täyslaidallisen.
– Lääkärit olivat niin v***n huonoja. Kamalan huono lääkintätiimi. He olivat hitaita, ja heitä oli vähän. He halusivat viedä minut sieltä pois heti. Sain vesipullon ja pussin riisiä. Sitten he kysyivät, pystyinkö lähtemään pois. Todella outoa, Karlström sanoo.
Moninkertainen arvokisamitalisti Karlström nähdään Tokiossa lähtöviivalla vielä ensi lauantaina, kun vuorossa on 20 kilometrin kävely.