Hyvää huomenta uutisista! MTV panostaa aamun uutistarjontaan

Tuoreimpana satsauksena MTV:n uutistarjonnassa ovat aamun tv-uutiset, jotka palaavat ruutuun uudistetun Huomenta Suomen yhteydessä maanantaina.

– Meille on erittäin tärkeää, että saamme aamuun kattavan uutispaketin. Televisiouutiset eivät ole maailman muuttuessa menettäneet merkitystään – päinvastoin. Tuoreet katsojalukumittaukset osoittavat, että tv-uutisia katsotaan edelleen, ja jopa enemmän kuin aikaisemmin, sanoo uutistoimintajohtaja Tomi Einonen.

– MTV Uutiset palvelee ihmisiä ympäri vuorokauden kaikissa kanavissaan; TV:ssä, netissä, radiossa ja sosiaalisessa mediassa. Aamun tv-uutiset tuovat palveluumme muutaman plussan lisää.

Huomenta Suomen lähetys alkaa kello 6.25. Ensimmäiset uutiset nähdään puoli seitsemältä ja siitä eteenpäin puolen tunnin välein kello yhdeksään saakka. 

Aamun uutiskasvoina nähdään muun muasa Kirsi Alm-SiiraAaro Kajaste, Jenni Kivessilta ja Antti Tuuri. Aamun sääennustukset laatii koko alkukevään ajan Pekka Pouta.

MTV:n uutis-, asia- ja urheiluohjelmien päätuottajana toimii Mediahub Helsinki Oy. 

Pekka Poudan Sini-koira sulostuttaa jatkossa Huomenta Suomen lähetyksissä.

Uudet juontajat esittäytyvät: Pekka Pouta ja Sini 1:41

Lue myös:

    Uusimmat