Esapekka Lappi löysi lauantaina paremmin juonen päästä kiinni uuden työnantajansa Hyundain Rally1-hybridiauton kanssa.
Lappi kirjautti jo pätkäaikoja viiden parhaan kuskin joukkoon, mutta iltapäivän avauspätkällä sattunut rengasrikko söi aikaa puolisen minuuttia.
– En tiedä yhtään, missä se tapahtui. Joku leikkaus se on varmasti ollut. Siellä on paljon pikkukiviä tai on se voinut osua asvaltin reunaankin. Rengas tyhjeni pikkuhiljaa, Lappi kuvaili MTV Urheilulle.
– Ajattelin ensi, että ylikuumeniko takapyörä vai mitä, mutta se tyhjeni pikkuhiljaa ja lopulta kokonaan ennen maalia. Sellaista sattuu.
Lappi löysi vastauksen autonsa säätöihin tasauspyörästön lukoista perjantain iltahuollossa. Lisääntynyt kyyti ilahdutti mieltä.
– Toiseksi viimeisellä pätkällä olimme jo veitsi kurkulla pari kertaa. Siinä on rytky ennen takapiikkiä ja sitä ennen kovavauhtinen hyppypaikka. Samassa kohdassa Kallella (Rovanperä) lähti viime vuonna jakamaan. Tulimme ihan rohkeasti siihen ja auto teki omiaan. Janne (kartanlukija Ferm) nauroi, että nyt me vedämme, Lappi naureskeli.
– Se tuntui tosi hyvältä. Eihän se aika vieläkään kummoinen ollut, mutta yritystä oli ainakin reippaasti.