Hypo: Reipas talouskasvu näkyy jo tänä vuonna ihmisten arjessa – "Aktiivimalli voi tuoda tilastoihin valetyöllisiä"

Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että Suomen talous jatkaa kovaaa kasvua tänä ja ensi vuonna.

Taloutta ylläpitävä vienti kasvaa Hypon mukaan tänä vuonna viisi prosenttia ja ensi vuonna neljä prosenttia. Bruttokansantuote kohoaa tänä vuonna kolme ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Talouskavu tuntuu Hypoteekkiyhdistksen mukaan jo tänä vuonna kotitalouksien arjessa, kun palkat paranevat ja työttömyys laskee.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo, että Suomen taloudessa on nousupotentiaalia tätäkin enemmän.

– Viennissä itään saattaisi olla vielä nousupotentiaalia, koska Suomen vienti Venäjälle on melkein puolittunut, joten siellä on kasvun mahdollisuuksia. Myös kasvavassa matkailussa on edelleen mahdollisuuksia, samoin kuin kaupungistumisessa, arvioi Brotherus.

Suomen talouden kasvunäkymät näyttävät nyt siis hyviltä, mutta aina taivaalla on kuitenkin aina muutama talouteen mahdollisesti vaikuttava uhkakuva.

– Ehkä ne suurimmat riskit tällä hetkellä liittyvät maailmantalouden kasvuun, mikäli Yhdysvaltain välivalit tai Italian parlamenttivaalit sekoittavat soppaa pahemin. Se voi silloin näkyä myös meillä Suomessa. Myös liittokierrosta ei vielä ole taputeltu eli mahdolliset lakot ja työsulut ovat yhä riskeinä mukana, sanoo Brotherus.

Hypo: Aktiivimalli tuo tilastoihin valetyöllisiä

Hypoteekkiyhdistyksen mukaan Suomen työmarkkinat vaativat uudistusta ja hallituksen aktiivimalli on askel oikeaan suuntaan. Hypon mukaan pahinta olisi, jos aktiivimalli kumottaisiin, eikä uusia parannuksia saataisi kehitettyä Suomen passivoivaan työttömyysturvaan.

Hypoteekkiyhdistyksen talouskatsauksen mukaan patistelu töihin onnistuu parhaiten, kun talous ja työmarkkinat vetävät eli juuri nyt. Aktiivimalli parantaa Hypon mukaan työllisyyttä ja tuo tilaa lisäkasvulle tänä ja ensi vuonna.

Tarkat työllisyysvaikutukset jäävät kuitenkinn toimeenpanotavan takia arvailujen varaan. Lakimuutos kaunistelee Hypon mukaan keinotekoisesti työttömyystilastoja, sillä vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi.

– Valetyöllisten määrä tilastoissa voi moninkertaisutua nopeasti ja laskea näennäisesti työttömyyslukuja, Brotherus arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat