Hypo: Suomen talous kasvaa tänä vuonna hyvää tahtia – kiritystä kotimarkkinoilta ja maailmalta

Suomen talous kasvaa tänä vuonna reipasta tahtia, ennustaa Hypoteekkiyhdistys. Hypo povaa, että bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia. 

Suomen kasvuvauhti yllätti Hypon ekonomistit. Vielä tammikuussa Hypo ennusti, että vuoden kasvu jäisi 1,5 prosenttiin.

Nyt tilanne näyttää kaikin tavoin hyvältä, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.

– Kaikki tekijät vetävät köyttä samaan suuntaan. Kotimainen kasvu, tarkoitan investointeja ja kulutusta, kasvaa mukavaa vauhtia. Myös vienti viriää, Brotherus summaa.

Vetoapu idästä, riskit lännestä 

Hypo uskoo, että vienti kasvaa tänä vuonna jopa 5,5 prosenttia. Vetoapua löytyy vuosien tauon jälkeen idästä.

– Pari vuotta on painanut Venäjän surkeus, Venäjän viennistä on kadonnut suurin piirtein puolet. Nyt se on kääntynyt vastatuulesta myönteiseksi, Juhana Brotherus toteaa.

Suomen talous on riippuvainen maailmantaloudesta, joten globaali taantuma olisi myrkkyä Suomelle. Brotherus mainitsee riskiksi esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin arvaamattomuuden ja Trumpin väläyttelemät tuontitullit. Myös brexit voi yllättää ikävästi.

Talouden jarru voi löytyä myös länsinaapurista. Brotheruksen mukaan Ruotsi on tällä hetkellä Suomen tärkein vientimarkkina, ja maan tilanne laittaa miehen mietteliääksi.

– Jos Ruotsin asuntokupla puhkeaisi, niin se kampittaisi Suomen taloutta montaa kautta.

Jos ikävät yllätykset jäävät väliin, Suomen talouden lähivuodet näyttävät Hypon mukaan kirkkaammalta kuin pitkään aikaan. Ensi vuodeksi Hypo povaa Suomen talouteen kahden prosentin kasvua.

Talouden herääminen ei vielä näy työllisyystilastoissa. Työttömyys laskee tänä vuonna vain 0,3 prosenttiyksikköä ja päätyy 8,5 prosenttiin, Hypo ennustaa. Ensi vuonna työttömyys laskee arvion mukaan tasan kahdeksaan prosenttiin.

Lue myös:

    Uusimmat