Huuhkajien kapteeni linjaa tiukasti: Ego jätettävä ulkopuolelle

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv haluaa nähdä syksyllä käynnistyvässä Kansojen liigassa entistä nöyremmän ja yhtenäisemmän Huuhkajajoukkueen.

Midtjyllandin riveissä viime kauden päätteeksi Tanskan liigamestaruutta juhlinut 31-vuotias keskikenttäpelaaja tunnetaan jalkapallopiireissä fiksuna, suorapuheisena ja tarvittaessa kriittisenäkin persoonana. 31-vuotias tasapainottava keskikenttäpelaaja on Markku Kanervan miehistön henkinen ja pelillinen johtaja, jonka merkitys on jatkossakin valtavan suuri. Sparvin merkitys korostuu tulevissa syksyn Kansojen liigan otteluissa, kun kokeneet Niklas Moisander ja Perparim Hetemaj eivät ole enää Huuhkajien käytettävissä.

– Oma ego on jätettävä oven ulkopuolelle, kun pelaaja tulee Huuhkajien mukaan. Meille ei ole riittävän hyviä yksilöitä, jotta voisimme pärjätä yksilöiden turvin. Meidän pitää olla joukkueena vahvoja, kyse on joukkuepelistä, Sparv alleviivaa napakasti.

Tulosruudun tietojen mukaan Huuhkajien toimintakulttuurissa riittää yhä rutkasti kiristettävää. Huippuammattilaisena tunnettu Sparv myöntää, ettei pelaajisto ole aina ollut välttämättä riittävän yhtenäinen orkesteri.

– Tilanne on tällä hetkellä ihan hyvä. Minun tehtäväni on kapteenina valvoa, että päivittäisen tekemisen taso on korkealla niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Haluan olla joukkueen henkinen johtaja. Olen mukana siksi, että haluan johdattaa Suomen arvokisoihin, Sparv toteaa MTV Sportille.   

Lue myös:

    Uusimmat