Huuhkajat kohtaa ”samaa kaurapuuoroa syövän” jätin – vastassa useita eliittitason nimiä

Huuhkajilla raskaita muistoja karsinnoista 2:50
Videolla Huuhkajat-muistelua.

Viime vuosi oli Suomen miesten jalkapallomaajoukkueelle eli Huuhkajille mukavien tuntemusten aikaa. Kansojen liigasta kertyi lohkovoitto ja itseluottamuksen noste, vaikka kahdesta päätösottelusta tuli tappio.

Nyt Suomi on uuden urakan ja alun edessä, kun EM-karsinnat alkavat lauantaina vieraspelillä Italiaa vastaan.

Kriitikot muistuttivat Kansojen liigan lohkovaiheen aikaan, ettei Suomi kohdannut yhtään lajin todellista suurmaata. Lauantaina vastassa on jalkapallon perinteinen jättiläinen.

– Loistava jalkapallomaa ja kova joukkue. Nappisuorituksen saaminen vaatii meiltä kurinalaisuutta ja jokaiselta pelaajaltamme täydellisen onnistumisen, puolustaja Joona Toivio arvioi.

Päävalmentaja Markku Kanervan miehistö kohtaa ärsytetyn kotijoukkueen, sillä viime vuodet ovat olleet Italian omalla mittapuulla surkeita.

Italia pullahti ulos edellisestä MM-lopputurnauksesta, eikä vastaavaa ollut tapahtunut 60 vuoteen. Kansojen liigassa se pelasi Portugalin sekä Puolan kanssa samassa lohkossa, ja tuloksena oli melko keskinkertainen viisi pistettä neljästä ottelusta.

– Vastassa on erittäin taitava joukkue, joka haluaa pitää palloa ja liikuttaa sitä nopeasti. Meidän täytyy saada pidettyä pakka todella tiiviinä, Toivio luonnehtii.

Mancini otti Italian komentoonsa

Italian lähimenneisyyttä on leimannut sekamelska, sillä maajoukkue oli lähes kolme kuukautta ilman päävalmentajaa vuoden 2017 lopun ja seuraavan vuoden alun aikana.

Lopulta Luigi Di Biagio hyppäsi väliaikaiseksi päävalmentajaksi, ja viime keväänä Roberto Mancini otti maajoukkueen komentoonsa.

Suomi kohtaa Udinessa Italian, jolla on riveissään roppakaupalla niin nuoria pelaajia kuin eliittitason nimiä. Uudesta sukupolvesta käy mallikappaleeksi kovaa vauhtia maailman maalivahtieliittiin nousua tekevä AC Milanin Gianluigi Donnarumma, 20.

Kokemusta edustaa Juventuksen huippuluokan topparikaksikko Giorgio ChielliniLeonardo Bonucci. Keskikentälle on panna muun muassa Chelsean pelintekijä Jorginho ja PSG:n taituri Marco Verratti.

Italia pelaa luultavasti ryhmityksellä 4–3–3, ja hyökkäykseen ovat tyrkyllä esimerkiksi Ciro Immobile ja Juventuksen Federico Bernardeschi. Fiorentinalle tällä kaudella yhteensä 12 maalia liigassa ja cupissa tehnyt Federico Chiesa on poissa Suomea vastaan jalkavamman takia, kertoi Italian liitto myöhään torstaina.

– Pelin iso kuva on varmasti se, että he pitävät palloa ja me iskemme vastaan. Samaa kaurapuuroa he syövät kuin mekin. Joukkueessamme on hyvä pöhinä, laitapuolustaja Juha Pirinen vakuuttaa.

Italian jälkeen Jerevaniin

Suomi pelaa kolme päivää Italia-kamppailun jälkeen Jerevanissa Armeniaa vastaan. Lohkon muut maat ovat Bosnia ja Hertsegovina, Kreikka sekä Liechtenstein, joista ainakin kaksi ensiksi mainittua ovat hankalia vastustajia.

Suomi kohtaa ensimmäisessä kotiottelussaan kesäkuussa Bosnia ja Hertsegovinan, jonka joukkueesta löytyy AS Roman Edin Dzekon, Juventuksen Miralem Pjanicin ja Arsenalin Sead Kolasinacin kaltaisia eliittipelaajia.

Päästäkseen ensi vuoden EM-turnaukseen Suomen on sijoituttava karsintalohkossaan kahden joukkoon tai lunastettava kisapaikka karsintojen jälkeen pelattavista Kansojen liigan pudotuspeleistä.

Kansojen liigassa Kanervan Suomi puolusti parhaimmillaan tiiviisti, pelasi kurinalaisesti ja pyrki rakentamaan maalipaikkoja sekä hitailla että pitkillä hyökkäyksillä.

Täydellä ykkösryhmällään Suomi ei karsintoja aloita, sillä muun muassa Jere Uronen, Jukka Raitala, Jasse Tuominen ja Roman Eremenko ovat sivussa. Kanerva on perustellut poisjäämisiä loukkaantumisilla.

– Sanotaan niin, että neljä pistettä olisi loistava alku, Toivio arvioi, millainen yhteispotti tyydyttäisi kahdesta avauspelistä.

Lue myös:

    Uusimmat