HUSin kuntien tartunnanjäljityksessä jopa viikon viive, karanteenit ennätystasolla – "Seuratkaa altistumispaikkoja"

Riittävätkö hyvä hygienia ja turvavälit pitämään koronan aisoissa kouluissa? Tällainen on huoli Helsingissä 4:46
Riittävätkö hyvä hygienia ja turvavälit pitämään koronan aisoissa kouluissa? Tällainen on huoli Helsingissä

Viive joissakin HUSin kuntien tartunnanjäljityksien sairastuneiden ja altistuneiden puhelinhaastatteluissa on nyt pisimmillään jopa viikon mittainen.

– Kuitenkin ensitieto sairastuneelle eristykseen joutumisesta lähetetään tekstiviestinä niin pian kuin mahdollista ja sairastunut jää eristykseen, toteaa apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

Haasteen tekee nyt se, että altistuneiden nimitietojen saamisessa on huomattavia viiveitä, jolloin altistuneet ovat voineet jo sairastua, ennen kuin jäävät karanteeniin.

– Lisäksi on paljon piiloon jääviä tartuntoja, koska massatapahtumissa osallistuja ei pysty nimeämään tuntematonta tapahtumaan osallistujaa ja siten ei tiedä, keitä hän on altistanut. Tällöin kunnat tiedottavat sivuillaan, että tietyissä tapahtumissa tai ravintoloissa on tapahtunut altistuminen tiettynä ajankohtana ja on hakeuduttava testiin välittömästi oireiden ilmaantuessa, toteaa Ruotsalainen.

"Jos tilanne jatkuu tällaisena, niin tartunnan jäljitys ei pysy perässä"

Asiantuntija kehottaa seuraamaan altistumispaikkainformointia.

– Olisi erittäin tärkeää, että nuoret ja nuoret aikuiset seuraisivat nyt omien kuntiensa internet-koronasivustoja, jossa päivittäin ilmoitetaan altistumispaikat. Silloin edes tietäisi, että on mahdollisesti altistunut.

Huolena on  perusterveydenhuollon kuormittuvuus ja alhaiseksi päässyt tartunnanlähteiden löytäminen. Viive joissakin HUSin kuntien tartunnanjäljityksien sairastuneiden ja altistuneiden puhelinhaastatteluissa on nyt pisimmillään jopa viikon mittainen. Koko maassa keskimäärin nyt vain joka toinen jäljitys onnistuu. 

– Altistustietojen saaminen sekavista ketjuista on selvästi vaikeutunut ja voidaan hyvin ajatella, että jos tilanne jatkuu tällaisena, niin mikään tartunnan jäljitys ei pysy perässä, toteaa STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki

– Kieltämättä sitä 50 prosenttia on pidetty minimirajana. Että jos sen alle mennään, niin ollaan ongelmissa, kertoo HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen

Suuria tapahtumia suositellaan välttämään

Vaikeutuneet jäljitysketjut heijastuvat myös karanteeneihin. Koko maassa karanteeniin määrättiin viime viikolla ennätysmäärä ihmisiä –yli 8 000. 

Asiantuntija suosittaa rokottamattomia jättämään isot tapahtumat väliin. 

– Kyllä se näillä leviämisvaiheen alueilla aika viisasta olisi, sanoo Lehtonen. 

Lue myös:

    Uusimmat