Huoli Iranin suunnitelmista iskeä Israeliin on kasvanut tänään. Iran on esittänyt uhkauksia Israelia kohtaan sen jälkeen kun kaksi iranilaiskenraalia ja muita Iranin vallankumouskaartin jäseniä kuoli Israelin iskussa Syyrian Damaskoksessa kuun alussa.
Iranin ylin johtaja Ali Khamenei sanoi keskiviikkona, että Israelia "rangaistaisiin".
Israelin ulkoministeri Israel Katz vastasi viestipalvelu X:ssä, että jos Iran hyökkää alueeltaan, Israel vastaa ja hyökkää Iraniin.
Yhdysvaltalaiset ja israelilaiset tiedusteluviranomaiset uskovat muun muassa Bloombergin mukaan, että Iran tai sen tukemat aseryhmät aikovat tehdä lähipäivinä kostona merkittävän iskun Israeliin. Bloombergille nimettömänä puhuneiden tiedustelulähteiden mukaan Iranin iskuissa voitaisiin käyttää ohjuksia ja lennokkeja ja tähtäimessä olisi hallinnon ja asevoimien kohteita Israelissa. Erään lähteen mukaan kysymys on vain siitä, milloin hyökkäys tapahtuu.
Osapuolia kehotettiin välttämään yhteenottoa
Ainakin Venäjä ja Saksa ovat kehottaneet osapuolia välttämään yhteenottoa.
– On hyvin tärkeää, että kaikki harjoittavat pidättyväisyyttä, jotta emme luo epävakautta alueelle, jota ei muutenkaan ole siunattu vakaudella tai ennakoitavuudella, Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoo.
Venäjällä on perinteisesti ollut hyvät suhteet sekä Israeliin että Iraniin. Suhteet Israeliin ovat kuitenkin heikentyneet tuntuvasti Gazan sodan aikana, ja Venäjä on tuominnut Israelin toimet Gazassa. Sotilaallisia ja poliittisia suhteitaan Iraniin Kreml on sen sijaan tiivistänyt entisestään.
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock keskusteli puhelimessa Iranin ulkoministerin Hossein Amir-Abdollahianin kanssa Lähi-idän tilanteesta.
– Alueellisen eskalaation välttäminen on kaikkien etu. Kehotamme kaikkia alueen toimijoita olemaan vastuullisia ja harjoittamaan suurinta mahdollista pidättyväisyyttä, Baerbock sanoi X:ssä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puhui eilen Iranin hyökkäyssuunnitelmista ja vakuutti Yhdysvaltain olevan täysin sitoutunut suojelemaan Israelin turvallisuutta Iranilta.
Avustusrekkojen määrä nousemassa 500:aan
Israel aikoo nostaa Gazaan päästettävien päivittäisten avustusrekkojen määrän 500:aan, Israelin puolustusministeri Yoav Gallant sanoi tänään.
Gallantin mukaan Israel on jo yli kaksinkertaistanut avustusrekkojen päivittäisen keskimäärän muutaman edellisen päivän aikana.
YK:n tilastojen mukaan 500 avustuskuljetusta päivässä vastaisi määrää, joka alueelle pääsi ennen nykyistä sotaa.
Kansainvälinen kritiikki Israelia kohtaan on lisääntynyt merkittävästi sen jälkeen, kun maan asevoimat iski avustusjärjestö World Central Kitchenin saattueeseen. Iskussa kuoli seitsemän ihmistä.
Kansainvälinen toimittaja kuoli Israelin tankin ammuttua häntä syksyllä – nyt analysoitu video paljasti rajun totuuden.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää