Biden: Netanjahu on tehnyt Gazassa virheen
Yhdysvaltain presidentti on ollut aiempaa kriittisempi Israelia kohtaan avustussaattueeseen tehdyn iskun jälkeen.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kuvailee Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun toimia Gazassa virheeksi. Biden sanoi yhdysvaltalaisen Univision-televisiokanavan haastattelussa, ettei ole samoilla linjoilla Netanjahun kanssa sotatoimiin liittyen.
Hän myös kehotti Israelia usean viikon tulitaukoon, jotta Gazaan saataisiin toimitettua ruokaa ja lääkkeitä. Biden kertoi käyneensä asiasta keskusteluja Saudi-Arabian, Jordanian ja Egyptin kanssa.
– Ei ole mitään tekosyytä olla huolehtimatta näiden ihmisten lääkkeiden ja ruoan tarpeesta. Tämä täytyisi tehdä nyt, Biden sanoi viitaten Gazan siviilien tilanteeseen.
Yhdysvaltain presidentti on ollut aiempaa kriittisempi Israelia kohtaan sen jälkeen, kun Israel iski ruoka-apua kuljettaneeseen saattueeseen viime viikolla. Israelin asevoimien virheeksi myöntämässä iskussa kuoli seitsemän World Central Kitchen -avustusjärjestön työntekijää.
Biden kuvaili iskua törkeäksi. Hän kertoi viime viikolla puhelinkeskustelussa Netanjahulle, että Yhdysvaltain tuki riippuu siitä, onnistuuko Israel suojelemaan siviilejä Gazassa paremmin ja päästääkö se apua alueelle.
Tämän jälkeen Israel ilmoitti avaavansa uusia väyliä avustuskuljetuksille ja vetävänsä joukkojaan pois eteläisen Gazan Khan Yunisin kaupungista.
Netanjahu ei kuitenkaan ole luopunut suunnitelmistaan tehdä maahyökkäys Rafahin kaupunkiin, jonne on paennut suuri määrä siviilejä muualta Gazasta. Yhdysvallat on ilmoittanut vastustavansa hyökkäystä.
Asekaupan jäädyttäminen Israelin kanssa osui arkaan kohtaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää