Huolestuneet lastenlääkärit vaativat koulujen avaamista HS:n mielipiteessä: “Koulujen kiinni pitämiselle on vaikea löytää pitäviä perusteita”

Suomessa siirryttiin koulujen etäopetukseen 18. maaliskuuta hallituksen päätöksellä. Opettajat ovat vastustaneet, että kouluja enää täksi lukukaudeksi avattaisiin. Lastenlääkärit ovat toista mieltä.

Suomen yliopitosairaaloiden lasten infektiotautien hoidosta vastaavat lastenlääkärit ovat sitä mieltä, että koulujen kiinni pitämisestä saatava hyöty tulee arvioida uudestaan.

Helsingin Sanomissa julkaistun mielipiteen on allekirjoittanut kuusi lastenlääkäriä eri sairaaloista.

– Näkemyksemme on, että koulujen kiinni pitämiselle on vaikea löytää pitäviä perusteita. Haitat saattavat olla mahdollisia hyötyjä suuremmat, mielipiteessä kirjoitetaan.

Niukasti näyttöä

Lääkäreiden mukaan tutkimusnäyttö koulujen sulkemisen hyödyllisyydestä on hyvin niukkaa.

Kirjoituksessa huomautetaan, että koululaiset ovat olleet etäopetuksessa jo yli kuukauden, myös sellaisissa kunnissa, joissa ei ole yhtään todettua covid-19-tapausta.

Kirjoittajat toivovat, että koulusulut lopetettaisiin asteittain ja mahdollisimman pian.
– Olemme huolissamme tilanteesta. Kaikille etäopetus ei sovi, ja koulujen pitkäaikaisella sulkemisella voi olla useiden lasten kehitykselle pitkäkestoisia haittoja.

Lue myös:

    Uusimmat