Humalaisten hotellivieraiden irstailu tallentui nauhalle – Tunnistatko itsesi näistä tosi tapahtumista?
Humalassa koheltavat hotellivieraat aiheuttavat henkilökunnalle paitsi päänsärkyä myös hupaisia hetkiä. Mitä tapahtuu, kun järki ja estot jäävät hotellivieraan matkasta?
Hotellit joutuvat käännyttämään jonkin verran asiakkaita liiallisen humalatilan vuoksi. Helsinkiläishotellin työntekijä kertoo, että taksit yrittävät toisinaan päästä eroon päihtyneistä asiakkaista tekemällä heille varauksen hotelliin.
– Hotelli saa onneksi valikoida asiakkaansa. Silti humalaisista on jatkuvaa riesaa, vastaanottovirkailija huokaa.
Eräskin päihtynyt hotellivieras oli äskettäin meuhkannut vastaanotossa, kuinka hänen avaimensa ei toimi.
– Ei kai se toiminut, kun hän yritti sisään työntämällä narikkalappua kortinlukijaan.
Toisessa hotellissa päihtynyt nainen oli erehtynyt kerroksesta ja päässyt jollain ilveellä toisen asiakkaan huoneeseen, joka sijaitsi vastaavalla paikalla kuin hänen omansa. Huoneen oikea omistaja oli järkyttynyt tajutessaan kutsumattoman vierailijan käyneen hänen huoneessaan.
Visiitti oli tallentunut valvontakameralle, ja erhe saatiin selvitettyä.
Älä kokeile tätä
Humalapäissään vieraat intoutuvat riehumaan, ja joskus joudutaan kutsumaan poliisi paikalle. Hotellihuone kärsii toisinaan vaurioita, kun asiakas päättää juhlia kuin rock-tähti.
– Eräs sankari oli saanut vessanpöntön vesisäiliön halkaistua humalapäissään. Hän ilmoitti, ettei korvaa mitään, kun se meni niin helposti rikkikin, eräästä hotellista kerrotaan.
Alkoholi myös poistaa estoja, ja aiheuttaa siten inhottavia tilanteita. Huoneiden ovet ovat voineet jäädä selälleen, kun vieras on sammunut kesken illan, alasti. Kukapa muukaan sammuneen herättelee, kuin reipas reseptionisti.
– Vasta taannoin eräs pariskunta nautti toisistaan huoneensa sijaan hotellin kuntosalilla. Yövuorolaiset sitten todistivat näiden kiinteistönvälittäjien edesottamuksia livenä turvakameroista.
Henkilökunta saa myös muistuttaa juhlijoita, ettei aio eikä voi osallistua ilonpitoon. Varsinaista ahdisteluakin tapahtuu.
Klassinen keino tuntuu olevan rikkinäisestä tv:stä valittaminen, vain jotta voisi saada henkilökunnan paikalle toteamaan aikuisviihdekanavien näkyvän.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma tähti latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
Lataa lisää