Huippuvireinen Emil Ruusuvuori iskee kotiyleisön edessä Itävallan tähteä vastaan – "Suunnitelma kaikkia vastustajia vastaan"

Suomen tennisässät Emil Ruusuvuori ja Patrik Niklas-Salminen tarjosivat perjantai-iltana Espoon Metro Areenan yleisölle mukavaa viihdettä Davis Cup -maaottelussa Itävaltaa vastaan. Komeettamaista nousua tennislistoilla tekevä Ruusuvuori, 20, kukisti iltaottelussa Sebastian Ofnerin 6–3, 6–4.

– Oli mukava pelata ja varsinkin tuo katsojamäärä oli huikea, pitkästä aikaa hallissa pelannut Ruusuvuori kiitteli.

Hän eteni avauserässä nopeasti 5–1-johtoon, mutta hävisi kaksi seuraavaa peliä ennen kuin onnistui katkaisemaan sen. Myös toisessa erässä hänellä oli selviä vaikeuksia lyödä viimeinen sinetti voitolle.

Ottelupallojakin oli useampi ennen kuin espoolaisyleisö saattoi hengähtää ja antaa raikuvat aplodit.

– Vastustaja sai pari onnistumista ja hyviä palautuksia. Minulla oli koko ajan hyvä fiilis. Nyt kun olen pelannut paljon matseja, niin sen (voiton) tietää kuitenkin tulevan sieltä, kun vain jatkaa samoja juttuja. Tietysti sitä silti miettii, että nyt voisi olla jo suihkussa, Ruusuvuori kertasi.

Suunnitelmiin tuli muutos jo ennen ottelun alkua, sillä alkujaan Itävallan piti asettaa kakkospelaajana Ruusuvuorta vastaan Dennis Novak. Tämä ei ollut kuitenkaan pelikunnossa, joten Ofner tuli hätiin.

–  Meillä oli suunnitelma kaikkia vastustajia vastaan, Ruusuvuori totesi.

Ofner majailee ATP-listalla sijalla 161. Ruusuvuoren tuorein rankkaus on vain kaksi sijaa huonompi, ja käyrä osoittaa ylöspäin.

Niklas-Salminen ei kumarrellut

Jos Ruusuvuori ja Ofner olivat samoilla huitteilla maailmanlistalla, samaa ei voi sanoa perjantain ensimmäisen ottelun pelaajista. Itävallan Dominic Thiem on sijalla 5 ja Suomen Patrik Niklas-Salminen 551:s. Siitä huolimatta miesten kohtaaminen oli kutakuinkin yhtä tasainen kuin myöhempi kamppailu.

Thiem näytti marssivan helppoon voittoon, mutta Niklas-Salminen kaivoi ensimmäisen erän lopussa taisteluilmeen, jota piti yllä loppuun saakka. Hänellä oli toisessa erässä pari murtopalloakin, mutta ne jäivät tuloksettomiksi. Thiem voitti samoilla lukemilla kuin Ruusuvuori, 6–3, 6–4.

–  Kaksijakoinen fiilis. Harmittaa, kun hävisin, mutta toisaalta pelasin hyvin, Niklas-Salminen sanoi.

Suomen kapteeni Jarkko Nieminen oli hyvin tyytyväinen molempien maanmiestensä peleihin. Lauantaina on luvassa jännittävä päivä, sillä Ruusuvuori pääsee haastamaan Thiemin.

–  Siinä on herkullinen asetelma. Peli ja itseluottamus ovat kunnossa tällä areenalla, Nieminen sanoi.

  

Lue myös:

    Uusimmat