Emil Ruusuvuoren upea meno jatkuu Miamin suurturnauksessa – jatkopaikka irtosi yli kahden tunnin uurastuksen jälkeen

Suomen Emil Ruusuvuori on jälleen ottanut voiton tenniksen Miamin Masters-turnauksessa Yhdysvalloissa.Tiukassa, yli parituntiseksi venyneessä taistossa miesten kaksinpelin 3. kierroksella vastassa oli Ruotsin Mikael Ymer. Ruusuvuoren voitto tuli kolmen erän jälkeen luvuin 4–6, 6–1, 7–5.

21-vuotias Ruusuvuori on maailmanlistan sijalla 83, 22-vuotias Ymer puolestaan sijalla 95. Lauantaina Ruusuvuori eteni kisassa ottamalla yllätysvoiton Saksan Alexander Zverevistä, joka on maailmanlistalla sijalla seitsemän. Miamin turnauksessa Zverev oli kolmossijoitettu.

Ruusuvuori eteni nyt ensimmäistä kertaa urallaan 16 parhaan joukkoon Masters-tasolla. Hän kohtaa 4. kierroksella Italian Jannik Sinnerin, joka on maailmanlistalla sijalla 31. Ottelu pelataan tiistaina. Miamin turnauksessa Sinner on sijoitettu sijalle 21. Sinner ja Ruusuvuori ovat pelanneet vastakkain aiemmin kerran. Ruusuvuori voitti Sinnerin, 19,  ATP Challenger -kiertueella Australiassa tammikuussa 2020 suoraan kahdessa erässä.

– Kohtasimme reilu vuosi sitten. Olemme pelanneet molemmat sen jälkeen paljon tennistä sekä kehittyneet molemmat. Siitä tulee hauska ottelu, Ruusuvuori ennakoi Suomen Tennisliiton tiedotteessa.

Hän kertoo harjoitelleensa useasti kisoissa Sinnerin kanssa.

"Vastustaja oli todella sitkeä takakentältä"

Ruusuvuori ja Ymer eivät olleet aiemmin pelanneet vastakkain. Ymer vei ottelun ensimmäisen erän. Ruusuvuori kertoo ennakoineensa ottelusta vaikeaa – ja sellainen siitä myös tuli.

– Vastustaja oli todella sitkeä takakentältä. Oli tärkeää löytää hyvä balanssi rauhallisuuden ja aggressiivisuuden välillä. Se ei ollut helppoa, kuten nähtiin. (Ymer) pelasi varsinkin ensimmäisessä erässä fiksusti, toisessa aloin tulla enemmän verkolle ja sain sitä kautta muutosta aikaan, Ruusuvuori kuvaili.

Paine tuntui erityisesti kolmannessa erässä, kun Ymer kiri kiinni Ruusuvuoren johdon.

– Erikoinen ja haastava tilanne se on, kun vastustaja tulee rinnalle takamatkalta. Hermot iskivät päälle, kun ei heti saanut suljettua ottelua. Samaan aikaan vastustaja aistii tilanteen ja paransi myös. Onneksi sain lopulta hoidettua.

Lue myös:

    Uusimmat