Huippumanageri linjaa Suomen yleisurheilun tärkeimmän muutosalueen – "Ei voi olla piirileikkiä"

Hotspot: Manageri Jukka Härköseltä linjauksia Suomen yleisurheilun tilasta 12:10

Suomen yleisurheilussa ja Suomen urheiluliitossa eli SUL:ssa tehdään isoja päätöksiä tulevien viikkojen aikana. SUL valitsee sekä uuden valmennusjohtajan että liiton uuden puheenjohtajan. Huippumanageri Jukka Härkönen painottaa erityisesti yhtä osa-aluetta, johon Suomessa pitäisi tehdä muutoksia.

Valmennusjohtajan paikan haku päättyy tällä viikolla. Liiton puheenjohtaja valitaan puolestaan marraskuun puolella.

Iso kysymys on se, että onko SUL valmis tekemään muutoksia? Alla on heikot EM-kisat kesältä, minkä lisäksi koko suomalaisen yleisurheilun suunta on ollut huolestuttava.

– Heidän (SUL:n) on pakko olla valmiita muutokseen, koska sitä on tehtävä, Härkönen sanoo MTV Sportille.

Härkösen mukaan SUL on jo tehnyt isoja valmennuksellisia muutoksia muun muassa keskittämisen kautta. Härkösen papereissa isoin painepiste kohdistuu nimenomaan valmennukseen ja siihen, mihin resursseja ohjataan.

– Tarvitsemme ennen kaikkea osaavia valmentajia nuoria urheilijoita varten. Se on ihan ehdotonta, Härkönen painottaa.

– Koska vaihde, mikä tehdään 14-20-vuotiaana, on ratkaiseva. Siitä eteenpäin urheilija on huomattavasti itsenäisempi ja pystyy analysoimaanomia tekemisiään. Juuri tuo vaihe ei voi mennä piirileikkien ja ”kuka pelkää mustaa miestä” -harjoitusten parissa. Siinä vaiheessa pitää tehdä tosissaan töitä. Se vaihe uinutaan monissa lajeissa, ei pelkästään yleisurheilussa, Härkönen pohtii.

Mitä ajatuksia Härkösellä on SUL:n tulevista nimityksistä? Ketkä ovat hyviä vaihtoehtoja valmennusjohtajan ja puheenjohtajan pesteihin? Muun muassa näistä lisää ylälaidan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat