Mainos

Huimausklinikalla suurin osa potilaista saa avun tai pääsee kokonaan eroon huimauksesta

Suomalaiset ikääntyvät kovaa tahtia ja ikääntymisen myötä ongelmat arjessa lisääntyvät. Yksi elämänlaatua heikentävä ongelma on huimaus, jonka syy jää usein epämääräiseksi ja hoito on jäänyt vaillinaiseksi. Huimausklinikan tarjoamasta tasapainokuntoutuksesta suuri osa potilaista saa nopeasti helpotusta huimaukseen.

Joulukuussa avajaisiaan viettäneen Huimausklinikan vastaanoton seinällä on Ranskasta Suomeen muuttanut kehystämätön taulu. Sen vehreät puut ja pieni talo muistuttavat huimaushoitaja ja sairaanhoitaja Leena Pietarista Ranskan Nizzan kaupungin läheisyydessä asuneista vanhemmista ja huimauksen vaaroista. 

– Kaksi vuotta sitten 88-vuotiasta isääni alkoi huimata ja hän kaatui pahasti murtaen jalkansa. Jalkaleikkauksen jälkeen saimme myöhemmin apua huimaukseen Multitest-laitteesta, jota on kehitetty ranskalaisen Framilar-yrityksen tehtaalla yli 25 vuotta, kertoo Pietarinen.

Tapaus sai Pietarisen pohtimaan hoitomuodon tuomista myös Suomeen, jossa väestö vanhenee vauhdilla.

– Suomessa lääkärit ja fysioterapeutit tuntevat ainoastaan asentohuimauksen hoidon, Pietarinen sanoo.

Multitest ei auta asentohuimaukseen, vaan nimenomaan hermoston, lihasten ja tasapainoelinten muutoksiin, joita tasapainokuntoutuksella parannetaan. Laitteen käyttö ennaltaehkäisee huimaukseen liittyviä ongelmia, kuten kaatumisia, vielä jaloillaan pysyvillä ihmisillä.

Lisäpontta Pietarisen suunnitelmiin lanseerata uudenlaiset huimaushoidot Suomessa toivat suomalaiset väitöskirjat. Toisessa todettiin kaularangan murtumien johtuvan nykyään useimmiten kaatumisesta – vielä 80-luvun lopulla suurin syy murtumiin oli liikenneonnettomuus. Toisessa todettiin jopa 44 prosentin suomalaisista ikäihmisistä kärsivän vanhenemisen mukanaan tuomasta huimauksesta.

Diagnoosin avulla eväät yksilölliseen hoitoon

Huimausklinikalle saa tällä hetkellä ajan jopa samalle viikolle. Huimausklinikan lääkäri Alexander Benders aloittaa hoidon diagnosoimalla vastaanotolle saapuneen potilaan. Tunnin mittainen tutkimus tapahtuu silmänliikkeittä mittaamalla sekä Multitest-laitteella. Diagnoosia tehdessään Benders käy läpi myös potilaan mukanaan tuomat aiemmat dokumentit terveydentilastaan sekä mahdolliset lääkitykset.

Silmänliikkeitä mittaavassa osuudessa potilas istutetaan tuoliin kamera toisella silmällään. Tuolia pyöritetään ja istujan silmänliikkeitä kuvaava kamera kertoo lääkärille, mikä mahdollisesti on huimauksen takana.

Multitest-laitteella diagnosointi kestää neljä minuuttia. Jokainen kuudesta testiosuudesta kestää 30 sekuntia ja on laadultaan erilainen: alusta voi olla vakaa tai kelluva, potilaan silmät auki tai kiinni, valot päällä tai pois, valaistus diskomainen tai ei. Multitest tallentaa testin aikana potilaan jokaisen liikkeen. Testin päätyttyä kone tulostaa raportin, jonka perusteella lääkäri ymmärtää potilastaan taas paremmin ja osaa räätälöidä tälle yksilöllisen hoitosuunnitelman.

Pelko kaatumisesta voi heikentää elämänlaatua

Tyypillinen Huimausklinikan asiakas on ikäihminen, jolla on takana kaatuminen tai hän pelkää kaatumista. Pelko voi johtaa esimerkiksi eristäytymiseen ja yksinäisyyteen.

– Ihminen ei välttämättä uskalla lähteä yksin ulos, kun pelkää kaatuvansa esimerkiksi raitiovaunussa, junassa tai metrossa, joissa tulee äkkinäisiä liikkeitä. Multitest-laitteella tasapainoa saadaan parannettua, kertoo Benders.

Laitteen teho perustuu liikkeeseen. Liikkua voi toki kotonakin – ja se on myös suotavaa, mutta Multitestin mahdollistamaa ainutlaatuista liikehdintää ei voi kotioloissa tehdä. Laitteen alustan liikkuminen nimittäin takaa harjoituksen, johon elimistön on vain sopeuduttava tasapainoa kehittämällä. Kertahoidosta ei suurta hyötyä saa, sillä tasapainokuntoutuksen hyöty tulee säännöllisyydestä.

Tuloksia jopa reilussa viikossa

Kovinkaan kauaa ei Multitestillä harjoitella tarvitse. Suositeltava hoitokertojen määrä on neljästä viiteen kertaa kahden päivän välein. Käytännössä tämä voi tarkoittaa kuntoutusta esimerkiksi maanantaina, keskiviikkona, perjantaina ja jälleen maanantaina. Koskaan ei kuitenkaan tiedetä etukäteen, montako hoitokertaa potilas tarvitsee.

Huimausklinikalla kuukausia tai jopa vuosia kestänyt epämääräinen huimaus voidaan parantaa, jos lääkärin diagnoosin perusteella huimaus osoittautuu laadultaan sellaiseksi, että huimaus on hoidettavissa tasapainoa parantavilla harjoitteilla.

– Olen skeptinen vaikka mistä, ja yllätyin oikeasti siitä, kun ensimmäisten, pitkään huimauksesta kärsineiden potilaiden kaikki oireet hävisivät, sanoo Benders.

Myös asiakaspalaute on ollut kiittävää. Esimerkiksi 20-vuotiaana tasapainohermon tulehduksen sairastunut, nykyään viisikymppinen nainen sai neljän Multest-hoitokerran jälkeen kauan odotetun avun vaivoihinsa. Nyt elokuvista suuresti nauttiva nainen voi katsoa liikkuvaa kuvaa ilman pahoinvointia. Hän kertoo myös tasapainonsa parantuneen merkittävästi.

– Kunpa olisi ollut mahdollisuus 30 vuotta sitten tällaiseen hoitoon, nainen kirjoittaa.

Formulakuskien treenilaite

Eivät Huimausklinikan palvelut kuitenkaan pelkästään senioreita koske. Nuoretkin voivat kärsiä tasapaino-ongelmista ja huimauksesta.

– Nuorella voi tulla esimerkiksi äkillinen tasapainoelimen vajaatoiminta. Multitest-laite kuntouttaa hänet nopeasti takaisin työelämään, kertoo Benders.

Multitest tunnetaan myös vauhdikkaassa kilpa-autoilumaailmassa, jossa vaaditaan hyvää tasapainoa. Laitetta käytetään osana kilpailijoiden harjoittelua.

– Italiassa F1-kuskit käyttävät laitetta, koska tasapainoharjoitukset ovat niin haastavia, että nuorillakin on tekemistä, Pietarinen sanoo.

Lue lisää Huimausklinikan toiminnasta ja varaa aikasi täältä.

Lue myös:

    Uusimmat