Huijattiinko thaipoimijoita? Käräjille saapuneiden asianajaja: "Marjoja ei ollut ja riskeistä ei varotettu – palkkaus oli mielivaltaista"

Kainuun käräjäoikeudessa alkaa huomenna keskiviikkona laaja ja poikkeuksellinen oikeudenkäynti suomalaisen marjabisneksen toimintatavoista.

Kaikkiaan 50 thaimaalaista marjanpoimijaa vaatii sotkamolaiselta Ber-Ex-marjayhtiöltä 100 000 euron korvausta sopimusten rikkomisesta. Jokainen poimija esittää Kainuun käräjäoikeudessa 2000 euron vaatimuksen.

Lisäksi poimijat vaativat yhtensä 43 330 euroa saamatta jääneitä marjojen kauppahintoja. Yhteensä poimijoilla on siis yli 143 000 euron vaatimukset.

– Kyseessä on sopimusoikeudellinen siviilijuttu. Käräjäoikeus joutuu pohtimaan esimerkiksi sitä, mikä oli kesällä 2013 marjojen käypä kilohinta. Vastaaja hinnoitteli sen miten lystäsi, kertoo poimijoiden asiamies, asianajaja Ville Hoikkala.

Työsuhdetta ei ollut

Asiamies Hoikkala huomauttaa, että vastajayhtiöllä oli kauppalain mukainen myötävaikutusvelvollisuus. Se tarkoittaa esimerkiksi majoituksen ja tarvittavan kaluston järjestämistä sekä sadon ennakkotiedustelua.

– Kävi kuitenkin niin, että poimijat siirrettiin hyvältä marja-alueelta Juvalta Saarijärvelle, jossa toisen yhtiön poimijat olivat juuri tyhjentäneet metsät. Minulle on epäselvää miksi näin toimittiin, Hoikkala muotoilee MTV uutisille.

Käräjille päädytään lopulta lähes neljä vuotta tapahtumien jälkeen kun sovinnollista ratkaisua ei ole löytynyt. Syyttäjälle juttu ei koskaan edennyt.

– Työneuvosto totesi välillä, että poimijoiden ja vastaajayhtiön välillä ei ole kysymys työsuhteesta. Kun lisäksi poliisi ei ryhtynyt rikosjuttuna tutkimaan marjakauppaan mahdollisesti laajemmin liittyvää ihmiskaupan piirteitä, joudutaan nyt etenemään siviilijuttuna, Hoikkala selventää tapahtumaketjua.

Mikä oli oikea kilohinta?

Poimijat lähtevät haastehakemuksissa siitä, että sopimussuhteessa Ber-Ex Oy:n kanssa yhtiö oli sitoutunut maksamaan mustikasta 1,80 euroa kilolta ja puolukasta 1,20 euroa.

Esimerkiksi eräs poimija oli saanut kesän aikana kasaan 593 kiloa mustikaa ja 1586 kiloa puolukkaa. Marjatulot olivat sovituilla kilohinnoilla yhteensä 3220 euroa. Osapuolten kesken oli haastehakemuksen mukaan sovittu, että yhtiö veloittaa poimijalta majoitus- ja autokuluina 1262 euroa. Maksettavaa yhtiölle jäi 1958 euroa.

Haasteen mukaan Ber-Ex Oy oli sitoutunut huoltamaan autot ja huolehtimaan, että ne olivat asianmukaisessa kunnossa. Lisäksi oli sovittu, että yhtiö käyttää sopimussuhteen kestäessä ammattitaitoaan marjasadon kehittymisen seuraamiseksi ja ohjaa satokauden aikana poimijat alueille, joissa marjasato on kulloinkin runsaimmillaan.

Kun tämä ei poimijoiden mukaan toteutunut, vaatii jokainen 2000 euron korvausta. Esimerkkitapauksessa summasta 800 euroa johtuu autojen huoltoon liittyvistä laiminlyönneistä ja 1200 euroa marjasadon kehittymisen seurannan laiminlyönneistä.

Miten riskit jaetaan?

Lisäksi haasteissa huomautetaan, että poimijat ovat oikeutettuja hyvityksiin tilanteessa, jossa satokausi alkoi jo huomattavasti ennen kuin sopimuksen mukainen poimijoiden oleskelu Suomessa. Tältä osin vaaditaan sopimussuhteen kohtuullistamista.

Haastahakemuksissa huomautetaan, että marjakauppaan liittyy väistämättä useita riskitekijöitä niin luonnonolojen, hintatason, Suomen eri alueiden sekä naapurimaiden marjasadon kehityksestä johtuvan tarjonnan vaihtelun sekä muiden biologiaan tai markkinatilanteeseen liittyvien seikkojen takia.

– Tuomioistuimen on arvioitava, mikä on kohtuullinen tapa jakaa toimintaan liittyvät riskit ulkomaalaisen poimijan ja suomalaisen marjatukkuyrityksen välillä, haastehakemuksessa todetaan.

Poimijat vaativat vastaajayhtiöltä lisäksi oikeudenkäyntikulujensa korvaamista sekä korvauksille korkoa lokakuusta 2013 alkaen.

Autoissa paljon vikoja

Ber-Ex Oy:n antamissa autoissa oli haastehakemusten mukaan jatkuvasti vikoja ja thaimaalaiset poimijat joutuivat korjaamaan niitä. Kaikki autot eivät olleet kaikkina päivinä ajokunnossa. Tämä on vaikeuttanut marjanpoimintaa ja vähentänyt tuloja.

– Poimijat liikkuivat autokunnittain, joten yhden auton ongelmat vaikuttivat useiden poimijoiden mahdollisuuksiin selviytyä omasta sopimusvelvoitteestaan.

Haasteissa kuvataan yksityiskohtaisesti minkälaisia vikoja autoissa ilmeni. Vesipumput ja jakohihnat rikkoontuivat, vaihdelaatikot ja kytkimet reistailivat, jäähdytysjärjestelmät oikkuilivat. Renkaat olivat huonoja ja jopa takapyörä irtosi kesken ajon.

– Perävaunun perävalot eivät toimineet ja siksi autolla ajaminen oli vaarallista. Perävaunun sähköliitäntä oli löysä, jonka takia perävaunun takavalot eivät aina toimineet, haasteissa listataan.

Usein vikojen korjaaminen kesti päiviä eikä marjayhtiö suostunut haasteiden mukaan osallistumaan korjauksiin. Autoja ei uskallettu käyttäa kuin ainoastaan lähellä isoja teitä tai leirejä.

Kiista syntyi Saarijärvellä

Poimijoilla oli haasteiden mukaan perusteltu syy olettaa, että Ber-Ex Oy tarjoaa pitkän kokemuksensa vuoksi marjasadon kehityksen osalta parhaan taitonsa ja osaamisensa poimijoiden tietoon. Tähän viittaa sekin, että elokuun alussa 2013 yhtiö oli onnistuneesti ohjannut poimijoita Juvalle, jossa puolukkasato oli juuri tuolloin parhaimmillaan.

Sieltä heidät kuitenkin siirrettiin yllättäen ja poimijoiden vastustaessa Saarijärvelle. Saarijärvellä tilanne kärjistyi syyskuussa 2013 siihen pisteeseen, etteivät osapuolet kyenneet jatkamaan yhteistyötä. Saarijärvellä todettiin, ettei siellä päin ole merkittävämmin marjoja.

Asiasta keskusteltaessa Ber-Ex Oy:n edustaja ilmoitti, että yhtiö aikoo peruuttaa poimijoiden viisumit ja että poimijat ovat yhtiölle yli 2900 euroa velkaa.

– Osalle poimijoista on maksettu muutamia satasia. Arvioin, että 15 poimijaa ei ole saanut mitään. Se oli aivan mielivaltaista, Hoikkala luonnehtii kesää 2013.

Poimijat myöhästyivät

Vuonna 2013 mustikkasato oli Suomessa poikkeuksellisen aikainen. Lapin osalta katsottiin, että sadon kypsyminen on jopa ennätyksellisen aikaista.

Metsäntutkimuslaitoksen ennusteissa varoiteltiin lisäksi, että hyvän marjakesän 2012 jälkeen sato jäänee keskinkertaiseksi. Alueelliset erot mustikkasadossa olivatkin suuria.

Poimijoita saapui Suomeen Ber-Ex Oy:n kutsun perusteella 30. heinäkuuta 2013. Poikkeuksellisen aikaisen mustikkasadon johdosta mahdollisuudet poimia runsaammin mustikkaa olivat jo ohi.

Saatuaan tiedon poikkeuksellisen aikaisesta mustikkasadosta Ber-Ex Oy ei kuitenkaan haasteen mukaan kertonut tilanteesta poimijoille, jotta he olisivat voineet arvioida, onko Suomeen tuleminen enää taloudellisesti järkevää.

Tukiryhmä poimijoiden apuna

Kainuun käräjäoikeudessa keskiviikkona alkavaan oikeudenkäyntiin osallistuu viisi thaimaalaista marjanpoimijaa. He edustavat käräjillä koko 50 hengen joukkoa. Oikeudenkäynti alkaa poimijoiden kuulemisilla.

Poimijaryhmän kustansi Suomeen keskisuomalainen tukiryhmä, joka huolehtii thaimaalaisista myös oikeudenkäynnin ajan. Ryhmä on palaamassa kotimaahansa noin viikon kuluttua.

– Pienin tavoite on se, että poimijat saavat maksettua velkansa. Sitten pöytä olisi puhdas ja he voisivat taas jatkaa elämäänsä, toivoo tukiryhmään kuuluva Sirpa Martins Suolahden työttömät ry:stä.

Martins on pettynyt asian pitkittymiseen.

– Tämä on säälittävää ja häpeäksi suomalaiselle oikeusvaltiolle. Suomessa palkaton työ tuntuu olevan nyt muutenkin trendi. Toivon, että oikeus kuitenkin toteutuu, Martins sanoo.

Ber-Ex kiistää korvausvelvollisuuden

Sotkamolainen marjayhtiö Ber-Ex Oy kiistää thaipoimijoiden vaatimukset kokonaisuudessaan. Ne eivät yhtiön mukaan perustu lakiin tai mihinkään sopimuksiin.

Yhtiön asiamies, asianajaja Ari Korhonen, huomauttaa, että yli 300 muuta Ber-Ex:n poimijaa vuonna 2013 sekä kaikki poimijat sitä ennen ja sen jälkeen ovat hyväksyneet yhtiön toimintatavat.

– Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä käytännössä jokainen asia on riitautettavissa, Korhonen lisää.

Ber-Ex on Korhosen mukaan maksanut poimijoille marjoista poimittujen kilojen mukaan ajankohdan mukaisilla kilohinnoilla.

Marjabisneksen riskeihin yhtiö vastaa vain, että riskinjako pitää olla etukäteen osapuolten tiedossa eikä sitä pidä muuttaa takautuvasti.

Höynäytettiinkö poimijoita?

Korhonen esittää MTV Uutisille lähettämässään sähköpostissa mielenkiintoisen tulkinnan loppukesän 2013 tapahtumista. Asianajajan mielestä kysymys on "virheellisistä tulkinnoista". Tämän näkemyksen yhtiö esittänee myös oikeudessa.

– Päämieheni mukaan suomalaiset aktivistit (kansanedustaja) Li Anderssonin johdolla lupasivat ison summan rahaa jokaiselle kun poimijat eivät menisi poimimaan, Korhonen muotoilee.

Ber-Ex:n käsityksen mukaan poimijat itse halusivat siirtoa. Kolmasosa Juvalla toimineista poimijoista halusi irtautua muusta ryhmästä ja siirtyi jatkamaan poimintaa normaalisti Tohmajärvelle, Korhonen kirjoittaa.

– Valmisteluistunnossa on selvinnyt riidattomaksi, että 50 poimijaa lopetti itse poimimisen, marjafirman edustaja summaa.

Lue myös:

    Uusimmat