Oligarkki Gennadi Timtshenkon kansalaisuushakemuksen kiirehtimistä perustelevaa ohjetta ei Helsingin Sanomien tekemän selvityksen perusteella löydy mistään.
Timtshenko sai Suomen kansalaisuuden pikavauhtia vuonna 1999, kun Ulkomaalaisvirasto eli nykyinen Maahanmuuttovirasto päätti käsitellä Timtshenkon kansalaisuusasian kiireellisenä.
Ulkomaalaisviraston entinen ylijohtaja ja Supon entinen työntekijä Matti Saarelainen on perustellut poikkeuksellista toimintaansa ohjeella, jota Helsingin Sanomien mukaan ei kuitenkaan löydy oikeuskanslerilta eikä Maahanmuuttovirastosta.
Käsittelyjärjestyksestä poikettiin vain painavista syistä
Kansalaisuuspyyntöjen kiirehtimiselle oli tarkat kriteerit, eikä Timtshenko HS:n selvityksen mukaan täyttänyt niitä.
HS:n mukaan Ulkomaalaisvirasto poikkesi saapumisjärjestykseen perustuvasta käsittelyjärjestyksestä vain painavista syistä, esimerkiksi jos Suomen kansalaisuus oli edellytyksenä Suomessa olevan työn säilyttämiselle.
Normaalista käsittelyjärjestyksestä saatettiin joissain tapauksissa poiketa myös inhimillisistä syistä lasten, iäkkäiden ja sairaiden henkilöiden kohdalla.
Timtshenkon tytär sai Suomen kansalaisuuden vuotta myöhemmin poikkeuksellisella menettelyllä, vaikka Ulkomaalaisvirasto oli aiemmin päättänyt olla käsittelemättä tyttären kansalaisuushakemusta kiireellisenä.
Supolta pyydetty lisäselvitystä Saarelaisen toiminnasta
Sisäministeriö on tehnyt suojelupoliisille (supo) lisäselvityspyynnön, joka koskee Saarelaisen toimintaa ja hänen osuuttaan Timtshenkon kansalaisuusprosessissa. Supon helmikuussa antamassa selvityksessä Saarelainen kiisti vaikuttaneensa Timtshenkon kansalaisuuspäätökseen.
Supon tulee vastata kirjallisesti ministeriön lisäselvityspyyntöön 20. maaliskuuta mennessä.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää