HS: Potilastiedoistaan vieraan synnytyskertomuksen löytänyt nainen joutui pompoteltavaksi luukulta toiselle

Helsingin Sanomien mukaan 29-vuotias helsinkiläisnainen on löytänyt potilastiedoistaan vieraan naisen synnytyskertomuksen omansa sijasta. Omakannassa olleessa kertomuksessa oli hänelle oudon ihmisen koko nimi ja kansalaisuus, raskausviikot ja kuvaus synnytyksen kulusta.

Lehti kirjoittaa naisen ottaneen asiasta yhteyttä Kätilöopiston sairaalaan, jossa hän oli synnyttänyt. Sairaalasta ilmoitettiin, että naisen pitäisi soittaa Kelaan, joka hallinnoi palvelua. Kelan mukaan taas korjaus on tehtävä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päässä.

Naisen soitettua lukuisiin numeroihin, hän ei saanut vastausta siihen, kuka oikaisun tekee. Lopulta hänet ohjattiin soittamaan Kätilöopiston potilasasiamiehelle, mutta puhelut eivät menneet läpi soittoaikojen ruuhkaisuuden vuoksi. Nyt kahden viikon soittelun jälkeen virhe on yhä korjaamatta.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan johtava ylilääkäri Petri Bono arvelee lehden haastattelussa, että potilaskertomuksen väärät tiedot ovat seurausta inhimillisestä virheestä. Hän pitää myös naisen saamia virheellisiä ohjeita valitettavina. Bonon mukaan oikaisut tietoihin tehdään hoitavissa yksiköissä, jonka jälkeen potilaan pitäisi saada kopio korjatusta versiosta vahvistukseksi oikaisusta.

Kelan Kanta-palveluiden kehittämispäällikön Pia Järvinen-Hiekkanen toteaa lehdelle vastaavia virheitä ilmenevän potilastiedoissa aika ajoin, mutta toistaiseksi tietoon ei ole tullut sellaista virhettä, joka olisi aiheuttanut suurta vaaraa.

Väärän synnytyskertomuksen löytänyt nainen painottaa, että jokaisen kannattaisi tarkistaa tietonsa. Nainen sanoo Helsingin Sanomille tämän olevan tärkeää, jotta ei tapahtuisi mitään kauheaa, kuten väärän lääkkeen määräämistä tai tietämättömyyttä allergiasta. 

Lue myös:

    Uusimmat