HS: Lukijan suosittu mielipidekirjoitus puhuu sorrettujen miesten puolesta – "Oli valtava helpotus, kun erosimme"

Helsingin Sanomien lukijan mielipidekirjoitus antaa miesnäkökulmaa paljon puhuttaneeseen aiheeseen parisuhteen vaietuista ongelmista. 

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen Helsingin Sanomissa julkaistun mielipidekirjoituksen mukaan yhä useampi mies kärsii vähättelystä.

Mielipidekirjoitus on saanut paljon huomiota ja keskustelua niin lehtien mielipidepalstoilla kuin sosiaalisessa mediassakin.

Oman vastineensa tähän mielipidekirjoitukseen antoi nimimerkki ”Vuh”, jonka Helsingin Sanomissa julkaistu kirjoitus on lähtenyt leviämään nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Poikkeuksellisesti nimimerkillä julkaistu teksti kertoo miehen kärsineen vähättelystä parisuhteesta, ja ero oli hänelle lopulta helpotus.

"Vähättelyn ei tulisi olla naisten yksinoikeus" 

Mielipidekirjoittaja kertoo vaimon ohjeistaneen häntä yksityiskohtaisesti siitä, miten hänen tulisi käyttäytyä lasten kanssa. Tohtorin arvon omaavalle miehelle tämä oli liikaa.

– Oli valtava helpotus, kun erosimme ja sain olla lasteni kanssa omalla tavallani. Elämäni siihen asti onnellisin päivä oli eron jälkeen, kun sain olla vapaasti lasteni kanssa ja leikimme hippaa mökilläni.

Nimimerkki Vuh ei halua kieltää vitsailua vastakkaisesta sukupuolesta, mutta korostaa, ettei vähättelyn tulisi kuitenkaan olla ainoastaan naisten yksinoikeus.

–  Molemminpuolinen kunnioitus, mieluusti ihailu, olisi hyväksi vanhemmille, lapsille ja yhteiskunnalle.

Nimimerkki lisää, että jos nykypäivän Spede tekisi sketsin ”naisen logiikasta”, hänet tuomittaisiin sovinistiksi ja hän joutuisi pyytämään anteeksi törkeyttään. 

Alkuperäisen mielipidekirjoituksen voit lukea täältä

Lue myös:

    Uusimmat