HS: Huuhkajien päävalmentajan kartoitusta jo tehty – Ari Lahti myöntää: "Meillä on valmiuksia tehdä päätöksiä"

Huuhkajat jäi karusti Walesin jalkoihin – EM-unelma murtui 1–4-tappioon 0:59
Tulosruutu: Huuhkajat jäi karusti Walesin jalkoihin – EM-unelma murtui raakaan tappioon

Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2016 toimineen Markku Kanervan kanssa on tarkoitus keskustella tulevaisuudesta maaliskuun maajoukkuepelien jälkeen, kertoo Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti Helsingin Sanomille.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että lähtökohtaisesti Markku Kanerva valmentaa sopimuksensa mukaisesti vuoden loppuun. Samalla muutoksia saatetaan nähdä kuitenkin jo aiemmin.

– Olemme puhuneet, että pelaamme nämä kaksi ottelua Walesia ja Viroa vastaan ja sitten keskustelemme. Tällä hetkellä lähtökohtaisesti tilanne on se, että hän jatkaa vuoden loppuun, mutta kuten sanoin, siitä keskustelemme näiden otteluiden jälkeen, Lahti sanoo HS:lle.

Miesten maajoukkueen päävalmentajasta lopullisen päätöksen tekee Palloliiton hallitus puheenjohtaja Lahden esityksestä. 

Lahden mukaan kartoitustyötä seuraavasta päävalmentajasta on jo tehty.

– Meillä on ollut pitkään erilaisia vaihtoehtoja pöydällä. Olemme tehneet, miten sen nyt sanoisin, ihan peruskartoitusta. Mitään keskusteluita ei ole käyty. Mutta tiedän, että meillä on valmiuksia tehdä päätöksiä. Nyt käydään Kanervan kanssa keskustelut ja sitten katsotaan, missä tilanteessa olemme, Lahti kertoo.

Kanervan luotsaama Suomi jäi rannalle ensi kesänä Saksassa pelattavista EM-kisoista, kun se hävisi torstai-iltana pelatun EM-jatkoakarsintaottelun Walesille tylysti 1–4.

Lue myös:

    Uusimmat