HS-gallup: Poliisiin ja armeijaan luotetaan

Suomalaiset luottavat yhä voimakkaasti turvallisuutta ylläpitäviin tahoihin, käy ilmi Helsingin Sanomien kyselystä. Suomessa luottamus instituutioihin on pysynyt kansainvälisesti poikkeuksellisen korkeana.

Suomalainen luottaa edelleen poliisiin, armeijaan ja kirkkoon. Lisäksi luottamus lehdistöön ja televisioon on selvästi parantunut.

Myös luottamus EU:hun on kasvanut. Kun vuonna 2005 unioniin luotti erittäin tai melko paljon reilut 36 prosenttia, nyt luku on kasvanut 48 prosenttiin.

Helsingin Sanomien mukaan arvot ja arvostukset ovat säilyneet varsin samanlaisina kuin ne olivat kansainvälisessä tutkimuksessa vuonna 2005.

HS teetti kyselyn Kantar TNS:llä. Kysymykset olivat samoja kuin vuoden 2005 World Values Surveyssa. Tulokset eivät ole tieteellisesti vertailukelpoisia.  

Juttua korjattu kello 15.45: Alkuperäisessä jutussa väitettiin, että suomalaisten luottamus Euroopan unioniin olisi laskenut. Tilastojen valossa luottamus on kuitenkin todellisuudessa noussut vuodesta 2005. 

Lue myös:

    Uusimmat