Ympäristöasiat huolettavat suomalaisia ennätyksellisen paljon – omasta elintasosta ei kuitenkaan haluta tinkiä

Suomalaiset luottavat yhteiskunnassa edelleen poliisiin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Luottamus koulutusjärjestelmään on tosin laskenut kolmikosta vuoden aikana eniten, ilmeni Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) ja T-Median yhteistyössä toteuttamasta tuoreesta Kansan arvot -tutkimuksesta.

– Kiivas keskustelu koulutusuudistuksista ja -leikkauksista näkyy tuloksissa. Yhä useampi kansalainen on huolissaan koulutusleikkausten vaikutuksista, sanoi T-Median tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen tiedotteessa.

Kansalaiset ovat tyytymättömiä myös demokratian tilaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Luottamus eduskuntaa, hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä kohtaan on pohjamudissa, tutkimus kertoo.

Omasta elintasosta halutaan pitää kiinni

Suomalaisten näkemykset maahanmuuttokysymyksissä jakaantuvat tutkimuksen mukaan selkeästi puolesta ja vastaan, mutta maahanmuuttokriittiset kannat ovat vuoden aikana lisääntyneet oleellisesti.

Suhtautuminen EU-jäsenyyteen ja euroon on sen sijaan säilynyt vakaan myönteisenä. Itse asiassa myönteisyys on jopa kasvanut hieman.

Tutkimustuloksissa näkyy myös ilmastonmuutoskeskustelu. Ympäristöasiat huolettavat suomalaisia ennätyksellisen paljon, mutta omasta elintasosta halutaan kuitenkin pitää edelleen kiinni.

Nuorten into perustaa yritys kasvanut

Tutkimuksen mukaan suomalaiset tunnistavat yritysten arvon yhteiskunnalle ja näkevät yritykset aiempaa vastuullisempina. Entistä harvempi on kuitenkin itse kiinnostunut yrityksen perustamisesta. Tässä on kuitenkin eroa eri-ikäisten kesken.

– Nuorten into perustaa yritys on vuodessa lisääntynyt viidellä prosenttiyksiköllä, nyt 45 prosenttia nuorista on kiinnostunut yrityksen perustamisesta. Yrittäjyysaikeet sekä menestyksen tavoittelu näyttävät tällä hetkellä nojaavan aiempaa enemmän nuorten intoon, sanoi TATin toimitusjohtaja Kari Väisänen tiedotteessa.

Tutkimusta varten tiedot kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella 23.10.–9.11.2018. Tutkimukseen vastasi reilut 1  300 15–74-vuotiasta suomalaista.

Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen vuosittain.

Lue myös:

    Uusimmat