HS-gallup: SDP ponkaisi suosituimmaksi puolueeksi perussuomalaisten ohi

38:13
Pääministeri ja presidentti haluavat nostaa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen.

SDP on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi, kertoo Helsingin Sanomien gallup. Pääministeripuolueen kannatus pomppasi edelliskuusta peräti 3,3 prosenttiyksikköä ja on nyt 20,4 prosenttia.

Kun pitkään gallupeja johtaneen perussuomalaisten kannatus putosi 1,4 prosenttiyksikköä, nousi SDP ykköseksi 0,2 prosenttiyksikön erolla.

Tulos on samansuuntainen kuin Ylen gallupissa viime viikolla, jossa SDP:n suosio nousi kolmella prosenttiyksiköllä ja puolue nousi aivan perussuomalaisten kantaan.

Koronavirusepidemia on nostanut siis reippaasti SDP:n suosiota. Syyksi tähän on arveltu sitä, että Sanna Marin on pääministerinä ollut päävastuussa kriisin hoidosta ja saanut näin jatkuvasti paljon mediahuomiota. Kyselyt ovat kertoneet suomalaisten olleen pääasiassa tyytyväisiä Marinin toimintaan koronakriisin aikana. Ihmisillä on myös taipumuksena tukea hallitustaan kriisitilanteissa.

Perussuomalaiset oli ennen tätä ollut gallupien ykkösenä siitä lähtien, kun se nousi SDP:n ohi heti viime kevään eduskuntavaalien jälkeen. Vielä helmikuussa Jussi Halla-ahon johtaman puolueen etumatka oli yli viisi prosenttiyksikköä. Koronakriisi on kuitenkin syönyt suosiota.

Gallupin perusteella SDP on saanut takaisin äänestäjiään, jotka olivat siirtyneet viime vaalien jälkeen katsomoon. Alimmillaan SDP:n kannatus oli joulu-tammikuussa 15,1 prosenttia.

Keskusta nousi vihreiden ohi

Oppositiopuolue kokoomus on kolmanneksi suosituin 16,8 prosentin kannatuksella, sen suosiossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Keskusta nousi vihreiden ohi neljänneksi. Keskustan kannatus nousi 0,6 prosenttiyksiköllä 12,6 prosenttiin, kun taas vihreiden kannatus putosi 1,2 prosenttiyksikköä 11,2 prosenttiin. Koronakriisi ei siis ole vaikuttanut hallituspuolueiden suosioon tasapuolisesti.

Vasemmistoliiton kannatus tipahti 7,4 prosenttiin ja on nyt alimmillaan sitten elokuun 2015. RKP:n kannatus on 4,2, kristillisdemokraattien 3,5 ja Nyt-liikkeen 2 prosenttia.

Hallituspuolueiden eli SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n yhteenlaskettu kannatus on nyt 55,8 prosenttia, kun se kuukausi sitten oli 52,5 prosenttia.

Kyselyn toteutti Kantar TNS, joka haastatteli 2 360 ihmistä 16.3.–15.4. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden kohdalla 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja