EU:n ja Trumpin tullidiilistä uutta tietoa: eurooppalaisille autotehtaille ehdollista helpotusta

LK 2807 - USA ja EU tullit
EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sopivat alustavasti tullidiilistä heinäkuun lopussa, mutta sovinnon yksityiskohdista on väännetty siitä asti osapuolten välillä.Lehtikuva
Julkaistu 21.08.2025 16:13
Toimittajan kuva

Ossi Rajala

ossi.rajala@mtv.fi

@OssiRajala

EU ja Yhdysvallat julkistivat tänään puitesopimuksen, joka antaa lisätietoja aiemmin julkistetusta tullidiilistä. Puitesopimus lupailee eurooppalaiselle autoteollisuudelle aiempaa pienempiä tulleja, mutta sille on ehtonsa.

Euroopan unionin pitäisi ilmeisesti luopua yhdysvaltalaisten teollisuustuotteiden tulleista kokonaan, jotta Yhdysvallat vastavuoroisesti suostuu alentamaan eurooppalaisen autoteollisuuden tullit 15 prosenttiin.

Viisitoista prosenttia on tullidiilissä Yhdysvaltojen pääsääntöinen tullitaso eurooppalaisille tuotteille.

Euroopan autoteollisuudelle lätkäistiin aiemmin jopa 27, 5 prosentin tulli, mikä on ollut erityisesti Saksassa suuri tyrmistyksen aihe.

Saksan huoli on myös Suomen huoli, sillä saksalainen teollisuus ostaa tuotteita ja palveluita myös Suomesta. Saksa on yksi Suomen tärkeimmistä kauppakumppaneista.

Autoteollisuuden tullit laskevat, jos ja kun EU tekee esityksen yhdysvaltalaisten teollisuustuotteiden ja erityisesti autojen tullien laskusta.

Kauppakomissaari Maroš Šefčovičin  viestin mukaan näin myös käy jossain vaiheessa.

Hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että helpotusta on tulossa monille aloille, mukaan lukien autosektorille.

Terästullit vielä auki

Myös lääkkeiden ja puolijohteiden tulli on tarkoitus laskea Yhdysvalloissa 15 prosenttiin.

EU sitoutuu lisäksi parantamaan yhdysvalatalaisten maataloustuotteiden pääsyä EU:n markkinoille. Näihin tuotteisiin kuuluvat muun muassa maitotuotteet, hedelmät ja vihannekset, soijaöljy sekä sian- ja biisoninliha.

Teräksen, alumiinin ja niistä jalostettujen tuotteiden osalta EU ja Yhdysvallat aikovat selvittää kiintiöiden ottamiseksi käyttöön tullien rinnalle tai niiden sijasta.

Diili tai kauppasota

Diiliin liittyy myös se, että EU lupaa hankkia yhdysvaltalaista nesteytettyä maakaasua, öljyä ja ydinenergiaa arviolta 750 miljardin dollarin arvosta seuraavien parin vuoden aikana. Lisäksi EU aikoo ostaa vähintään 40 miljardilla dollarilla yhdysvaltalaisia tekoälysiruja.

EU-maiden yritysten odotetaan investoivan 600 miljardia dollaria Yhdysvaltoihin seuraavien vuosien aikana eli sinä aikana, kun Donald Trump on Yhdysvaltojen presidentti.

Tullidiiliä on Euroopassa arvosteltu siitä, että se suosii Yhdysvaltoja.

Kauppakomissaari Maroš Šefčovič ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ovat puolustaneet sovintoa sillä, että vaihtoehtona olisi tuhoisa kauppasota ja diilin kautta talouteen saadaan yritysten kaipaamaa ennustettavuutta.

Von der Leyen ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sopivat alustavasti tullidiilistä heinäkuun lopussa, mutta sovinnon yksityiskohdista on väännetty siitä asti osapuolten välillä. Joitakin yksityiskohtia on todennäköisesti vielä sopimatta. Esimerkiksi viineistä tai muista alkoholituotteista ei tänään julkaistussa materiaalissa mainita.

Tullidiilin hierominen on osunut samaan aikaan Ukrainan rauhanponnistelujen kanssa. Eurooppalaiset ovat pyrkineet vakuuttamaan presidentti Trumpin siitä, että Ukraina tarvitsee reilun rauhan eikä Venäjään voi luottaa.

Tuoreimmat aiheesta

Talous