Hovi: Oululaispoliitikon huumekäräjillä menettelyvirhe – ei annettu mahdollisuutta puolustaa itseään
Oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan (asyl.) huumerikossyyte tullaan käsittelemään uudestaan käräjäoikeudessa. Hovioikeuden mukaan Oulun kärjäoikeus menetteli virheellisesti Lokan oikeudenkäynnissä viime joulukuussa.
Käräjäoikeus määräsi Lokan tuolloin 100 päiväsakon rangaistukseen huumausainerikoksesta. Lokan katsottiin viljelleen asunnossaan kannabista ja pitäneen hallussaan kasveista korjaamaansa huumausainetta.
Hovioikeuden ratkaisu ei kuitenkaan liity suoraan siihen, mistä Lokkaa syytettiin, vaan siihen, että hänet poistettiin istuntosalista kesken oikeudenkäynnin.
Käräjäoikeuden mukaan Lokka jouduttiin poistamaan salista, sillä hän ei noudattanut oikeuden puheenjohtajan määräystä viedä kaikki tekniset laitteet oikeustalon odotustilan lukolliseen kaappiin. Lokalla oli oikeuden istunnossa mukanaan kannettava tietokone, sillä hän katsoi tarvitsevansa sitä puolustuautumistaan varten.
Käräjäoikeuden mukaan Lokka ei tarvinnut tietokonetta, sillä hän oli poliisitutkinnan aikana myöntänyt kasvattaneensa kannabista ja syyttäjä vaati rangaistukseksi vain sakkoja. Lisäksi Lokka oli kieltäytynyt nimeämästä itselleen oikeudenkäyntiavustajaa ja luopunut mahdollisuudestaan viran puolesta määrättävään puolustajaan.
Oikeus ja syyttäjä katsoivat, että asia voitaisiin käsitellä, vaikka Lokka ei olisi paikalla.
Lokalle määrättiin 500 euron järjestyssakko, paikalle kutsuttu vartija poisti miehen salista ja asia käsiteltiin loppuun ilman häntä.
"Lokalta evättiin mahdollisuus puolustautua"
Lokka valitti käräjäoikeuden ratkaisusta hoviin ja vaati, että huumausainerikoksesta langetettu tuomio poistetaan ja asia palautetaan uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Lokan mukaan hänelle ei oltu annettu mahdollisuutta puolustautua rikosasiaa koskevassa oikeudenkäynnissä.
Rovaniemen hovioikeus antoi asiassa ratkaisun maanantaina.
Hovissa todettiin, että Lokka ei ollut poistunut oikeussalista oma-aloitteisesti, eikä hän ollut siten vapaaehtoisesti luopunut oikeudestaan itsensä puolustamiseen.
Rikoksesta syytetyllä on perustuslain ja Euroopan ihmissopimuksen mukaan oikeus puolustautua oikeudenkäynnissä henkilökohtaisesti.
– Käräjäoikeus oli siten menetellyt virheellisesti toimittaessaan pääkäsittelyn, kun Lokka ei ollut henkilökohtaisesti läsnä, hovioikeuden ratkaisussa todetaan.
Menettelyvirheen vuoksi käräjäoikeuden ratkaisu kumottiin ja asia määrättiin uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi hovioikeus kumosi myös Lokalle langetetun järjestyssakon.
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää