Hotellin johtaja luvattomasta base-hypystä: "Teemme kaikkemme, jottei se toistu"

Tampereella jälleen luvattoman base-hypyn alustaksi joutuneessa hotelli Tornissa on aloitettu selvitystyö, miten hyppääjä pääsi 88 metriä korkean rakennuksen katolle. 

Video luvattomasta base-hypystä ladattiin Facebookiin varhain tänä aamuna. 

Solo Sokos Hotel Tampereen hotellinjohtaja Mikko Kankaanpää kertoo MTV Uutisille, että videon perusteella hyppy tehtiin katolta, joka on yleisöltä suljettu paikka. 

– Tärkeää on nyt selvittää, miten sinne on päästy ja sen jälkeen teemme kaikkemme, jottei se toistu. 

Terassi pysyy auki

Tornista on hypätty luvattomasti kahdesti aikaisemmin. Vuosina 2014 ja 2015. Silloin hypyt tehtiin ulkoterassilta, jonka rakenteita muutettiin tapausten jälkeen.

– Terassi on muutettu niin, että sieltä ei pääse kyllä hyppäämään. Eli terassi pysyy auki koko kesän meidän asiakkaille, Kankaanpää kertoo.

Viimeksi hypyn takia terassi suljettiin hetkeksi. Osa sosiaalisessa mediassa onkin huolehtinut, sulkeeko hyppy taas terassin. Ylipäätään luvattomat hypyt ovat harmillisia, näkee hotellinjohtaja.

– Harmillista tämä on, koska tämä aiheuttaa turvallisuusriskin niin hyppääjille kuin muille alhaalla oleville.  

Lue myös:

    Uusimmat