Homoliittojen vastustus nousussa Australiassa etenemisluvan saaneen postiäänestyksen alla

Australiassa homoliittojen vastustus on noussut hiljattain korkeimmalta oikeudelta etenemisluvan saaneen postiäänestyksen lähestyessä, uutisoi Sydney Morning Herald.

Aiempaa useampi australialainen aikoo kyselyn mukaan myös jättää äänestämättä. Äänestämistä empivät etenkin nuoret.

Tulos on nostattanut huolta homoliittojen sallimista ajavien keskuudessa, sillä aiemmin australialaisten selkeä enemmistö ja etenkin nuoret ovat kyselyjen perusteella olleet homoliittojen sallimisen kannalla.

Homoliittojen sallimista kannattavien määrä on kahdessa viikossa pudonnut kuusi prosenttiyksikköä 58,4 prosenttiin ja vastustajien määrä noussut kaksi prosenttiyksikköä 31,4 prosenttiin, kyselystä ilmenee. Äänestämisestään epävarmojen määrä nousi kolme prosenttiyksikköä 10,2 prosenttiin.

Homoliittoja ajavan kampanjan Newgate Researchilla teettämään kyselyyn vastasi 800 ihmistä ja sen virhemarginaali on 3,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Australian korkein oikeus katsoi kuluneella viikolla, että hallituksen määräämä postiäänestys voi edetä. Äänestyksen vastustajat syyttivät menetelmää liian kalliiksi ja sanoivat kampanjoinnin äänestyksen ympärillä altistavan seksuaalivähemmistöt vihapuheelle. Vastustajat vaativat asiasta parlamenttiäänestystä, jossa puoluekanta ei sitoisi kansanedustajia.

Jos postiäänestäneiden enemmistö kannattaa homoliittojen sallimista, Australian hallitus vie asiaa koskevan lakiesityksen parlamenttiin. Äänestystulos ei kuitenkaan sido parlamenttia.

Useimmissa Australian osavaltioissa samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteensa, mutta liittovaltiotasolla laki ei näitä liittoja tunnusta. 

Lue myös:

    Uusimmat