Hollande puolusti muslimien asemaa: Ranskan on tehtävä islamille tilaa

Ranskan presidentti Francois Hollande puolustaa vahvasti islamin ja muslimien asemaa maassa.

Hollande piti tänään Pariisissa puheen, jossa hän linjasi kantojaan Ranskaa kuohuttaneeseen keskusteluun islamin ja valtion suhteesta. 

– Kysymys, johon tasavalta joutuu vastaamaan, kuuluu: onko se todella valmis tekemään tilaa uskonnolle, jonka se ei odottanut olevan näin suuri vielä yli vuosisata sitten? Vastaukseni on kyllä, ehdottomasti. 

Ranskan väestöstä muslimeja noin kahdeksan prosenttia, mikä on suhteellisesti ja määrällisesti EU:n kärkeä. 

Kesän aikana Ranskassa on kiistelty useiden kaupunkien määräämistä burkini-uima-asujen kielloista. Hollanden mukaan valtakunnallinen burkini-kielto olisi perustuslain vastainen. 

Hollanden mukaan Ranskassa vallitseva sekularismin perinne ei estä islamin harjoittamista maassa, kunhan uskonto kunnioittaa lakia. Sekularismi tarkoittaa, että uskonto ja valtio pyritään pitämään erillään toisistaan. 

Hollande huomautti, että sekularismi ei ole mikään "valtionuskonto", jota voisi käyttää muita uskontoja vastaan. 

Sosialistipresidentti kärsii historiallisen heikosta kannatuksesta, mutta hänen ennakoidaan pyrkivän jatkokaudelle kevään presidentinvaaleissa. Kyselyjen mukaan hän putoaisi vaalien ensimmäisellä kierroksella. 

Ranskan presidentinvaalit pidetään ensi vuoden huhti-toukokuussa. Sosialistit valitsevat ehdokkaansa tammikuun esivaalissa.

Lue myös:

    Uusimmat