Mainos

Hizbollahin johtaja julisti sodan Israelille

Iskuista Israelin ja Libanonin välillä ovat kärsineet pääosin siviilit. YK piti tänään hätäkokouksen Libanonin aloitteesta.

Hizbollah-järjestön johtaja Hassan Nasrallah julisti avoimen sodan Israelia vastaan sen jälkeen, kun hänen kotitalonsa tuhoutui Israelin ilmaiskussa. Puhelimitse Hizbollahin televisiolle puhunut Nasrallah ilmoitti Hizbollahin raketin upottaneen Israelin armeijan aluksen Beirutin vesillä.

- Jos hallituksenne haluaa avoimen sodan, saatte sen, Nasrallah jylisi israelilaisille. Hän varoitti myös iskuista syvälle Israeliin.

Israelin armeijan mukaan ohjusiskun tarkoituksena ei ollut surmata Nasrallahia, vaan tuhota Hizbollahin tärkeitä rakenteita. Israel on iskenyt tänään kolmeen kertaan Etelä-Beirutiin, missä Hizbollahin päämaja sijaitsee. Myös Beirutia ympäröiville silloille iskettiin. Alueen asukkaita on kehotettu pakenemaan kodeistaan.

Kaksi päivää kestänyt Israelin hyökkäys on tähän mennessä vaatinut Libanonissa 66 kuolonuhria, joista lähes kaikki ovat olleet siviilejä. Ainakin 170 on haavoittunut.

Israel aloitti iskut keskiviikkona kostona kahden sotilaansa sieppauksesta. Israelin pääministeri Ehud Olmert on asettanut tulitauon ehdoksi sotilaiden vapauttamisen, rakettitulen lopettamisen ja Hizbollahin aseistariisunnan.

Israel veti joukkonsa Libanonista vuonna 2000. Sen jälkeen se ei ole näin voimakkaasti hyökännyt Hizbollahia vastaan. Hizbollah on poliittinen ja sotilaallinen järjestö, joka tekee yhteistyötä palestiinalaisten asejärjestöjen kanssa.

Israelin ilmaiskun tuhoja Gazassa.

Siviili-iskuja paheksutaan laajasti

Muut valtiot tuomitsevat siviileihin kohdistuvat iskut. Esimerkiksi Ranskan presidentti Jacques Chirac on arvostellut Israelia kärkevästi.

- Voi hyvin kysyä, onko olemassa toive tuhota Libanon - sen infrastruktuuri, tiet, viestintäyhteydet, sähköntuotanto, lentokenttä. Ja minkä takia? ihmettelee Chirac.

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui hätäistuntoon käsittelemään Israelin hyökkäystä Libanonin hallituksen pyynnöstä. Libanon toivoi turvallisuusneuvostolta vetoomusta pikaisesta tulitauosta.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Louise Arbour vaatii Israelia ja Hizbollahia välttämään siviileihin kohdistuvia sotatoimia.

Arbour sanoo lausunnossaan, että vaikka Israel on oikeutetusti huolissaan turvallisuudestaan, sen tulee kunnioittaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia ja pidättäytyä hyökkäyksistä siviilejä vastaan.

Hän perää suhteellisuudentajua sotatoimiin, joiden tulisi joka tilanteessa olla sellaisia, että siviilit eivät joutuisi kärsimään turhaan. Arbour toteaa myös Hizbollahin rikkovan siviilien suojelemisen periaatetta.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC muistuttaa erillisessä lausunnossaan, että Hizbollahin tulee taata panttivankeina pitämilleen israelilaissotilaille inhimillinen kohtelu.

Ulkomaalaiset pakenevat Libanonista

Euroopan maat yrittävät saada kansalaisensa pois Libanonista. Myös maassa oleskeleville suomalaisille tarjotaan mahdollisuutta lähteä maasta, joskaan reitistä ei vielä ole varmuutta, kertoo Christian Sundgren ulkoministeriöstä.

- Kaikki maat huolehtivat tällä hetkellä omista kansalaisistaan, ministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston apulaisosastopäällikkö Sundgren kertoo. -Suomalaisia on paikalla sen verran vähän, että Kreikka, Italia ja Ranska ovat tarjonneet heille paikkoja omissa kuljetuksissaan.

Lentoyhteydet Libanoniin ovat tällä haavaa poikki, mutta eräitä maareittejä pitkin maasta pääsee yhä poistumaan. Ruotsi ja Norja ilmoittivat perjantaina selvittävänsä eri mahdollisuuksia evakuoida kansalaisensa maasta. Muun muassa Italia on lennättänyt kansalaisiaan Syyrian Damaskoksesta Kyprokselle.

Sundgrenin mukaan Beirutissa asuu pysyvästi satakunta suomalaista. Lisäksi Libanonissa oleilee noin 40 suomalaisturistia.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.