Hiv-infektio ei enää johda aidsiin eikä se ole kuolemantuomio sairastavalle. Nykyään haitat ovat enimmäkseen psyykkisiä – sairaudesta on edelleen niin voimakkaita ennakkoluuloja ja tieto siitä niin vanhentunutta, että paljastumista joutuu pelkäämään.
Vuonna 1996 Antin* hyvä ystävä kertoi olevansa hiv-positiivinen. Ystävänsä ansiosta Antti tiesi, kuinka tärkeää on itse käydä testeissä. Siitä lähtien, hän testasi itsensä pari kertaa vuodessa, vaikka harrastikin useimmiten suojattua seksiä.
Vuonna 2004, yhdellä rutiinikerroista, testi näytti positiivista. Antti osasi odottaa tapahtunutta, sillä oli harrastanut suojaamatonta seksiä. Uutinen oli silti järkytys.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei se voi olla totta ja tapahtua minulle. Vaikka vuosi oli 2004 eikä diagnoosi ollut enää kuolemantuomio.
– Onnekseni sain vertaistukea. Minua auttoi todella paljon tutustuminen muihin hiv-positiivisiin ja muiden "samassa veneessä" olevien kokemusten kuunteleminen. Oli helpompaa elää hiv:n kanssa, kun asian kanssa ei tarvinnut olla yksin.
2000-luvun alussa hoidot olivat jo pitkälle kehittyneitä eikä diagnoosi ole vaikuttanut Antin elämään käytännössä kovinkaan paljoa. Hän käy kaksi kertaa vuodessa verikokeissa ja alkoi syödä lääkkeitä vuonna 2008, kun viimeisin tutkimustieto osoitti, että lääkkeiden syönti kannattaa aloittaa jo varhaisessa vaiheessa.
– Verikokeissa seurataan viruksen ja valkosolujen määrää. Päämääränä on, että valkosolujen määrä on mahdollisimman korkea ja virustaso alhaalla. Lääkkeen otan päivittäin. Minun kohdallani se tarkoittaa vain yhtä tablettia kerran vuorokaudessa, ilmaan mitään sivuvaikutuksia.