Hiusten saamisen iloa – näin naiset suhtautuvat peruukin hankkimiseen!

Kaljuuntumista pidetään yleisesti miesten vaivana, mutta perinnöllinen kaljuuntuminen voi iskeä myös naiseen. – Käytännössä peruukki on usein paras ratkaisu. Se on helppo, ja hankinta riippuu siitä, mihin tarkoitukseen asiakas sen haluaa, hiusasiantuntija Matti Heinilä neuvoo.

Tukistustesti: ota tukko hiuksia nyrkkiisi, tukista. Jos hiuksia irtoaa enemmän kuin kymmenen, kaljuunnut.

Moni on kuullut tämän ohjeen ja viettänyt illan nyhtäen tukkaansa huolestuneena. Koska hiustenlähdöstä kannattaisi huolestua?

– Mielellään voisi huolestua jo siinä vaiheessa, kun katselee vanhempiensa hiuksia. Ihan totta! Jos ei vanhempien, niin ainakin isovanhempien hiuksia. Jos heillä on jotain ongelmaa, kyllä se periytyy. Suvusta se löytyy, Matti Heinilä toteaa.

Hiusasiantuntija Heinilä työskentelee kaikenlaisten hiusongelmien parissa Hiusextra Heinilä Oy:ssä.

– Tällaisen tukistustestin tuloksia arvioitaessa on muuten hyvä tietää, että normaaliin hiusten kasvukiertoon kuuluu, että noin sata hiusta irtoaa ja uusiutuu päivässä!

"Erittäin kova paikka"

Kaljuuntumista pidetään yleisesti miesten vaivana, mutta perinnöllinen kaljuuntuminen voi iskeä myös naiseen. Kun päänahka alkaa paistaa, vitsit ovat vähissä.

– On se naiselle erittäin kova paikka. Nyt puhutaan perinnöllisestä hiustenlähdöstä, sairauksissahan se voi olla entistä kovempi paikka. Kun elintaso ja ihmisten huolehtiminen omasta terveys- ynnä muista ulkonäköseikoista on lisääntynyt, paineet tällaisissa asioissa kasvavat. Pitää näyttää hyvältä kaikin puolin, Heinilä kuvaa.

MTV Lifestylen kyselyssä yli puolet vastanneista uskoi, ettei kalju pää sovi naiselle. 15 prosenttia vastaajista piti kaljua naista näyttävänä; kuitenkin vain noin kaksi prosenttia vastaajista oli kalju nainen omasta tahdostaan. Tahtomattaan kaljuja vastaajia oli noin prosentti.

– Kyllä se miehellä on myös kova paikka, mieshän ei vaan saa näyttää sitä. Toisaalta miehet kuitenkin kompensoivat kaljuuntumista muilla konsteilla: käydään salilla, haetaan muskeleita.

Heinilän mukaan nykyaikana tarjolla on hyviä ratkaisuja hiustenlähdön hoitoon ja kaljun peittämiseen, ja ihmiset osaavat myös hakeutua hoitojen luo. Ujoutta kuitenkin esiintyy joskus.

– Ehkä suomalainen ei ole niin trendihakuinen, nainenkaan, saati sitten mies, joka ei missään tapauksessa saa olla korea. Kyllä suomalainen pikkuisen ujo on. Se on ihmisestä hirveästi kiinni, Heinilä toteaa.

– Kaikissa hoidoissa pätee se, että mitä aikaisemmassa vaiheessa siihen lähtee, sitä parempia tuloksia saa. Jos hiustuppi on tuhoutunut, ei sitä mikään maailman mahti enää uudelleen kasvata. Se on perustotuus.

Perinteinen hiustenpidennys ei välttämättä sovi

Hiustenlähtöä voidaan hoitaa sen syistä riippuen erilaisilla tavoilla: jos kyse on kireästä päänahasta, laserhoito voi auttaa. Peruukkia tai muunlaisia lisähiuksia ei siis välttämättä tarvita heti.

– Tilanteet ovat erilaisia. Perinnöllisissä asioissa tullaan yleensä hakemaan apua vaivaan, ja tokihan lähdemme ratkaisemaan sitä niin, että mitä olisi tehtävissä, jotta voisimme elvyttää hiusten kasvua luonnollista kautta, Heinilä sanoo.

– Siinä vaiheessa, kun mitkään muut keinot eivät auta, tulevat lisähiukset jossain muodossa mukaan kuvaan.

Perinteinen hiustenpidennys ei välttämättä sovi hiustenlähdön kanssa kamppailevalle, koska pidennyksiä ei kiinnitetä päälaelle, mistä nainen tyypillisesti kaljuuntuu. Tekniikka kuitenkin kehittyy jatkuvasti.

– Pidennystekniikalla kiinnitettävä päälaen lisäke on ollut markkinoilla 5-6 vuotta. Siinä käytetään pidennyskiinnitystä, mutta se on monofilament -pohjainen, Heinilä kuvailee.

Monofilament on yleisesti käytetty peruukin pohjamateriaali, eli ohut verkko, johon solmitaan hiuksia haluttuun malliin.

Peruukki usein paras ratkaisu

Hiustenlähtöön on olemassa myös lääkkeitä.

– Rogaine, eli minoxidil, stimuloi verenkiertoa. Se sopii myös naiselle ja on yksi vaihtoehto, jos ei halua laseria tai hierontaa. Se on ollut pitkään markkinoilla ja sillä on lääketieteellistä näyttöä, Heinilä neuvoo.

Jos ongelmana on kireä päänahka, mikään määrä hyviä hiusravinteita ei välttämättä auta. Kireä päänahka heikentää verenkiertoa ja sitä kautta estää ravinteiden kulkeutumisen oikeaan paikkaan, siis hiustuppiin. Siksi kireys pitäisi hoitaa myös.

Usein ensimmäisellä käyntikerralla ei kuitenkaan ryhdytä toimenpiteisiin: asiakas saa paljon uutta tietoa, ja jää mietiskelemään, haluaako hän peruukin, hiuslisäkkeen tai ylipäätään yhtään mitään.

– Vakiomalliset peruukit ovat tänä päivänä aika hienoja, pitkälle vietyjä. Siinä on kuitenkin pari, kolme seikkaa, jotka ovat hankalia asiakkaan kannalta. Ensinnäkin sana "peruukki". Se tuo mieleen pelleperuukit tai 1960–1970-luvun peruukit. Ne eivät ole sitä, mutta tämä onkin henkinen juttu, Heinilä kuvailee.

Usein kaljuuntuvalla naisella on omia hiuksia pään sivuilla ja takana. Nämä voivat haitata peruukin pysymistä ja kiinnitystä. Tällöin tarvitaan avuksi pieniä hiuslukkoja.

– Käytännössä peruukki on usein paras ratkaisu. Se on helppo, ja hankinta riippuu siitä, mihin tarkoitukseen asiakas sen haluaa.

Asiakas voi esimerkiksi ajatella, että omat hiukset ovat "kotitukka" ja teatteriin tai vieraisille laitetaan "paremmat hiukset" ylle. Heinilän mukaan perinnöllisestä hiustenlähdöstä pitkään kärsinyt asiakas on selkeästi helpottunut, kun asian hoitaminen lähtee käyntiin.

– Ensimmäinen reaktio on huokaisu: herran jestas, saan tämän asian hoidettua, enää päälaki ei paista. Sen jälkeen tulee seuraava reaktio: minähän voin saada sitä, ja sitä ja sitä. Helposti ruokahalu kasvaa syödessä. Se on huomattu. Ihminen alkaa nauttia hiusten saamisen ilosta, ja tokihan hänelle sitten annetaan siihen materiaalia, Heinilä naurahtaa.


Lue myös:

Katso Studio55-jakso hiustenlähdöstä (15.11.2010):


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat