Historian ensimmäinen MotoE-luokan maailmanmestaruus ratkesi dramaattisten vaiheiden jälkeen

Italialainen Matteo Ferrari kruunattiin sähkömoottoripyörien MM-sarjan mestariksi Valencian päätöskilpailussa.

Täksi kaudeksi lanseerattu sähkömoottoripyörien MM-sarja eli MotoE-luokka huipentui sunnuntain kilpailuun Valenciassa.

MAINOS

MotoGP myös ensi kaudella C Morella!

Kausi 2020 käynnistyy maaliskuussa Qatarin osakilpailulla.

Aika-ajot ja osakilpailut suorana C Moren kanavilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa!

Draama käynnistyi jo lauantaina, kun viikonlopun ensimmäisessä kisassa toiseksi ajaneen Hector Garzon tulos hylättiin liian alhaisten rengaspaineiden vuoksi. Ilman hylkäystä Garzo olisi ollut MM-sarjan kannalta hyvissä iskuasemissa, mutta nyt espanjalainen menetti kokonaan mahdollisuutensa mestaruuteen.

Näin ollen maailmanmestaruudesta muodostui MM-sarjaa johtaneen Matteo Ferrarin ja tällä kaudella myös MotoGP-luokkaa ajaneen Bradley Smithin kaksinkamppailu. Ferrarin ero Smithiin oli kuitenkin jo 20 pistettä ennen sunnuntain kisaa, joten Smithin mahdollisuudet historialliseen mestaruuteen olivat häilyvän pienet.

Smith teki kaikkensa voittaakseen ja britti johtikin kilpailua aina viimeiselle kierrokselle asti, mutta lauantain kilpailun voitanut brassikuljettaja Eric Granado ohitti Smithin komealla ohituksella ja ajoi jälleen voittoon. Garzo kaasutteli ruutulipulle kolmantena.

Ferrari tyytyi ajamaan maaliin viidentenä, mikä riitti historian ensimmäiseen MotoE-luokan maailmanmestaruuteen.

Kauden avauskilpailun voittanut, mutta San Marinon kisassa vakavasti loukkaantunut ja kauden neljästä viimeisestä kilpailusta sivuun jäänyt suomalainen Niki Tuuli putosi MM-sarjassa lopulta sijalle 15.

Katso MotoE-luokan Valencian sunnuntain kisan lopputulokset täältä (motogp.com).

Lue myös:

    Uusimmat