Ferrari lähellä MotoE-luokan maailmanmestaruutta – loukkaantunut Niki Tuuli joutui jättämään kilpailun väliin

Matteo Ferrari keräsi täydet pisteet San Marinon MotoE-kisaviikonlopusta voittaen myös sunnuntain kilpailun.

Lauantain kilpailun niukasti voittanutMatteo Ferrari jatkoi voittokulkuaan sunnuntaina, kun italialainen nappasi kauden toisen voittonsa sähkömoottoripyörien MM-sarjassa. Tällä kertaa voittokamppailu ei venynyt viimeiselle kierrokselle asti, vaan Ferrari päihitti toiseksi tulleen Hector Garzon yli kahdella sekunnilla. Kisan kolmas oli Mattia Casadei.

MAINOS

MotoGP-kausi C Morella!

San Marinon GP:n lähetykset 14.9.-15.9.

Aika-ajot ja osakilpailut suorana C Moren kanavilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa!

Viikonloppu oli Ferrarille jättipotti, sillä MM-sarjan kakkosena ollut Xavier Simeon kaatui sunnuntain kilpailussa ja näin ollen Ferrarin MM-johto venyi 19 pisteeseen. MotoE-kautta on jäljellä kaksi kilpailua.

MotoE-historian ensimmäisen osakilpailun voittanut ja MM-sarjan voitosta kamppaillut Niki Tuuli ei pystynyt osallistumaan sunnuntain kilpailuun loukkaantumisen vuoksi. Tuuli mursi reisiluunsa ja ranteensa lauantain kilpailun kaatumisessa ja imatralaisen kausi on mitä todennäköisemmin ohi.

Seuraava ja kauden viimeinen MotoE-viikonloppu ajetaan marraskuussa Valenciassa.

Katso San Marinon MotoE-kilpailun lopputulokset täältä (motogp.com).

Lue myös:

    Uusimmat