Konkurssiuhan alla olevassa HIFK:ssa on kasvava luotto siihen, että kausi saadaan pelattua loppuun ja sarjapaikka säilytettyä. Seuran toimitusjohtaja Jarno Salmivuori avaa MTV Urheilun haastattelussa, miltä Veikkausliigan kriisiseuran tulevisuus parhaillaan näyttää.
LUE MYÖS: HIFK-pomo rikkoi hiljaisuuden rahavaikeuksista – näin Roman Eremenkoon ja kumppaneihin oli varaa
HIFK teki tänään torstaina kesän neljännen pelaajahankintansa, kun Huuhkajien entinen tähtipelaaja Roman Eremenko solmi seuran kanssa sopimuksen. Ison profiilin pelaajasiirto nostatti jalkapallokansan keskuudessa suuren haloon siitä, miten seura kykenee taloudellisista vaikeuksistaan huolimatta vastaaviin peliliikkeisiin.
HIFK kertoi kesäkuun puolivälissä, että seura tarvitsisi kauden loppuun mennessä 500 000 euroa välttyäkseen konkurssilta. Salmivuoren mukaan kerään kasattava summa on nyt noin 300 000 euroa.
Lukujen valossa on tehty oletuksia siitä, ettei HIFK:lla olisi mielestään enää mitään menetettävää. Seuran tulevaisuuden ollessa vaakalaudalla, oletetaan sen niin sanotusti laittavan kaikki likoon.
Salmivuori ei kuitenkaan allekirjoita kyseistä asennoitumista. Toimitusjohtaja haluaa selventää, ettei yksikään kesän pelaajahankinta ole kasvattanut seuran pelaajabudjettia kesäkuulta. Toiminta on hänen mukaansa ollut rajattua ja rationaalista, eikä aikomuksena ole ollut missään vaiheessa luovuttaa.
– Tämä ei todellakaan ole asenteemme. Toivottavasti tällaisia huhuja ei ole missään liikkeellä. Taloudellinen tilanne ohjaa toki toimintaamme merkittävästi, mutta olemme onnistuneet tekemään siitä huolimatta uusia hankintoja pienentämällä samalla pelaajakustannuksiamme siitä, mitä ne olivat esimerkiksi kesäkuussa, Salmivuori kertoo MTV Urheilulle.

