Korisliigan joukkueet ja Koripalloliitto pitävät torstaina kriisikokouksen, jossa on tarkoitus kartoittaa seurojen taloudellista tilannetta ja käydä läpi liiton suunnitelmaa ensi kaudesta.
Tällä hetkellä taloustilanne on karu koko liigassa. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on käytännössä katkaissut seurojen tulovirrat kuin seinään. Samalla esimerkiksi edustusjoukkueiden pelaajien palkat pysyvät kulupuolella ennallaan.
Korisliigan kärkiseurassa Salon Vilppaassa koronaviruksen vaikutukset ovat dramaattisimmasta päästä. Joukkue johti liigaa ja oli loukkaantumisista huolimatta yksi suurimpia mestarisuosikkeja, kun sarja keskeytettiin.
Nyt Salossa taistellaan mestaruuden sijaan seuran selviytymisestä.
– Asioilla on tapana järjestyä, mutta vielä on matkaa aikaa paljon, että pystytään edes liigalisenssiä hakemaan. Kyllä mä siihen tällä hetkellä uskon, mutta on siihen vielä matkaa, Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi myöntää.
Vilpas on yksi Korisliigan parhaiten kotiyleisöä houkuttelevista seuroista, ja varsinkin pudotuspeleissä se on tienannut kassaansa perinteisesti mukavasti rahaa. Nyt koko kevään tulot romahtivat lähes nolliin.
– Jos tilannetta vertaa meidän aikaisempiin kausiin, niin tulonmenetys on 150 000 ja 250 000 euron välissä, Vihiniemi laskee.
"Se on isoin kysymysmerkki"
Vilppaan kuten monen muunkin seuran tulevaisuus Korisliigassa riippuu nyt kolmesta seikasta, joista ensimmäinen liittyy koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen kestoon ja sen aiheuttamiin vaikutuksiin yleiselle taloustilanteelle.




