HIFK:n uusi päävalmentaja Jarno Pikkarainen rajun myllerryksen keskellä: "Hyvin ristiriitainen tilanne – raskasta"

HIFK:n uusi päävalmentaja Jarno Pikkarainen:"Hyvin ristiriitainen tilanne" 3:02
Jarno Pikkarainen puhuu hyppäämisestään päävalmentajaksi ja Ari-Pekka Selinin potkuista.

Jarno Pikkarainen joutui myllerryksen eteen saatuaan tietää hyppäävänsä HIFK:n päävalmentajaksi jo nyt, kesken jääkiekon SM-liigakauden. Pikkarainen korvaa tehtävässä potkut saaneen pitkäaikaisen työparinsa Ari-Pekka Selinin.

– Se on hyvin ristiriitainen tilanne, varsinkin kun meillä ei ole ollut pelkästään työsuhde vaan syvä ystävyyssuhde. Monta vuotta on kuljettu samoja polkuja. Se on raskasta, mutta toisaalta ei tässä auta kuin katsoa eteenpäin, Pikkarainen sanoi MTV Urheilulle.

Pikkarainen oli toiminut Selinin apuvalmentajana viime kaudesta lähtien HIFK:ssa ja tätä ennen kaksi sesonkia TPS:ssä. Kuopiolaissyntyinen Pikkarainen oli tehnyt jo viime syksynä HIFK:n kanssa kaudet 2019–2021 kattavan päävalmentajasopimuksen, mutta saikin eilen tietää, että siirtyy tehtävään jo nyt.

Pikkaraisen mukaan suurin myllerrys hänellä olikin eilen.

– Eilen kun sain kuuden aikaa tietää asian, olen prosessoinut tätä päivää ja viikonloppua. Tämähän on haastava juttu aina. Nyt pitää saada hyvä ilta tästä ja siitä eteenpäin.

Pikkarainen viittaa HIFK:n tämäniltaiseen vieraspeliin Kouvolan KooKoota vastaan. Pelillisiin muutoksiin SM-liigassa seitsemäntenä majailevilla helsinkiläisellä ei ole Pikkaraisen mielestä varsinaisesti tarvetta.

– Mitään asioita ei ole tehty sinällään väärin, mutta kurinalaisuutta ja sitoutuneisuutta tarvitaan sovittuihin juttuihin. Siihen pitää pystyä vaikuttamaan aika nopeastikin.

Pikkarainen haluaa HIFK:hon myös suoritustunnetta lisää.

– Se on varmasti yksi asia, mitä pystyn oman persoonani kautta tuomaan.

Mitä mieltä Pikkarainen on HIFK:n ympärillä velloneesta keskustelusta? Katso koko haastattelu ylälaidan videolta.​​​​​​​

Tobias Salmelainen ei ole tyytyväinen HIFK:n peliesityksiin:"Käyrä on näyttänyt alaspäin" 3:36
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi Ari-Pekka Selinin potkuja.

Lue myös:

    Uusimmat