Alkukauden ilman valmentajan paikkaa ollut Jarno Pikkarainen sai lauantaina yhteydenoton tappion SM-liigassa kokeneen HPK:n seurajohdolta. Vuorokautta myöhemmin hänet oli kiinnitetty sarjajumbon uudeksi päävalmentajaksi.
LUE MYÖS: Petteri Sihvonen naulaa HPK:n päävalmentajapotkut: "Harvoin sanon, että ovat paikallaan – nyt ymmärrän"
Pikkarainen luotsasi HIFK:n viime kaudella SM-pronssille, mutta helsinkiläisten jo aiemmin tekemän päätöksen mukaan seuraavaksi valmentajaksi oli jo tässä vaiheessa kiinnitetty Ville Peltonen.
Sopivia työpaikkoja ei ollut tarjolla, joten Pikkarainen jäi odottelemaan syksyyn uusia tilaisuuksia. Sellainen tulikin jo muutaman viikon jälkeen, kun HPK syöksyi Matti Tiilikaisen komennossa Liigan hännille.
HPK koki lauantaina jo viidennen peräkkäisen tappionsa, tällä kertaa 2–6-lukemin Pikkaraisen viime kauden joukkueelle IFK:lle. Kahdeksan aikoihin illalla soi Pikkaraisen puhelin.
– Sunnuntaina vietin muutaman tunnin Hämeenlinnassa. Pidimme palaveria toimitusjohtajan (Antti Toivanen) ja urheilutoimenjohtajan (Mika Toivola) kanssa, ja sitten illalla tuli päätöksiä niin heidän kuin itsenikin puolelta. Oikeastaan vuorokausi ensimmäisestä soitosta asiat olivat paketissa, Pikkarainen kertoo tapahtumien kulusta MTV Urheilulle.


