Herkuttelun hirveä loppu: Nainen söi espanjalaisessa Michelin-ravintolassa ja kuoli – myös 28 muuta asiakasta sairastui

Nainen kuoli syötyään Michelin-tähden saaneessa Riff-ravintolassa Espanjassa, uutisoi muun muassa The Guardian.

Lehden mukaan nainen kuoli ruokamyrkytykseen. Myös 28 muuta ravintolan asiakasta sairastui.

Arvostettu ravintola sijaitsee Valencian kaupungissa. Ravintolan omistaja ja keittiömestari Bernd Knöller on esittänyt omaisille surunvalittelunsa.

46-vuotias nainen oli ruokaillut yhdessä miehensä ja poikansa kanssa, joista molemmat toipuvat parhaillaan sairaudesta. Kuolema sattui viikonloppuna.

Kaikki sairastuneet söivät ravintolassa helmikuun 13. ja 16. päivän välisenä aikana. Muiden kuin kuolleen naisen tapauksessa sairastuneet saivat vain mietoja oireita, kuten oksentelua.

Omistaja on sulkenut ravintolan toistaiseksi, kunnes sairastumisten syyt saadaan selvitettyä. Omistaja kertoo selvittävänsä tapahtunutta viranomaisten kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat