Herkistynyt Kelly Clarkson otti kantaa aseväkivaltaan gaalapuheessaan: "Taas kerran lapsia kuoli ilman syytä"
Billboard-gaalaa juontanut pop-tähti liikuttui puheessaan.
VIDEO: Kelly Clarksonilta liikuttava puhe Billboard-gaalassa.
Kaikkien aikojen ensimmäisen American Idol -laulukilpailun vuonna 2002 voittanut Kelly Clarkson juonsi Billboard-gaalaa sunnuntaina. Clarkson kunnioitti odotetusti viimeviikolla ampumavälikohtaukseen joutuneita texasilaisen koulun nuoria.
Texasin osavaltiossa Santa Fen kaupungissa tapahtunut ampumavälikohtaus vaati kymmenen ihmisen hengen. Kouluampumiset sekä aseväkivalta ovat olleet kuuma puheenaihe Yhdysvalloissa siitä asti, kun Floridassa sijaitsevassa koulussa ammuttiin 17 ihmistä alkuvuodesta.
Tänä vuonna Yhdysvalloissa on ollut yhteensä 22 kouluammuntaa. Välikohtausten suuri määrä on turhauttanut maan kansalaisia ja turhautuminen oli kuultavissa myös Clarksonin puheesta.
– Minä olen Texasin tyttö ja osavaltioni on joutunut kokemaan niin paljon sydänsurua tämän viimeisen vuoden aikana. Ja taas kerran lapsia kuoli ilman syytä, Clarkson aloitti gaalan.
LUE LISÄÄ: Kelly Clarkson avautuu itsemurha-aikeistaan: "Kun olin todella laiha, halusin tappaa itseni"
Tunteiden valtaama laulaja ei pitänyt hiljaista hetkeä ammunnan uhreille, vaikka hänelle oli niin ohjeistettu. Sen sijaan hän vaati toimintaa ampumatragedioiden ehkäisemiseen.
– Olen niin kyllästynyt hiljaisiin hetkiin. Ne eivät toimi. Miksi emme sen sijaan kokeilisi toiminnan hetkeä? Miksi emme muutu? Clarkson tykitti.
Pitkän uran tehnyt pop-tähti vastaanotti valtavat suosionosoitukset. Hän jatkoi puhettaan vaatien, että vanhempien pitäisi saada lähettää lapsensa kouluun, elokuviin ja kirkkoon ilman pelkoa siitä, että heidän lapsensa kuolevat luoteihin.
– Minulla on neljä lasta, enkä voi kuvitella saavani pelätyn puhelun tai koputuksen ovelle, Clarkson sanoi selvästi liikuttuneena.
Las Vegasissa järjestetty gaala oli täynnä musiikkimaailman kirkkaimpia tähtiä. Myös Vegasin kaupunki on joutunut kokemaan ampumavälikohtauksen tuoman surun. Viime lokakuussa 59 ihmistä sai surmansa miehen tulitettua musiikkifestivaalia hotellihuoneensa ikkunasta.
Lähde: Yahoo Entertainment
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää