Helsingissä järjestettiin lauantaina suuri ja kansainvälisestikin huomattu Formula 1 -aiheisten esineiden huutokauppa. Helanderin huutokauppa myi yli 200 esinettä, joista osa hyvin harvinaisia tai peräiti ainutlaatuisia.
Helanderin huutokaupan intendentti Joonas Mutkala kuvailee huutokauppaa ainutlaatuiseksi Suomessa. Hän on itsekin intohimoinen formulafani.
– Tämä oli kokemuksena aivan mahtava. Olen itse seurannut noin 20 vuotta formuloita. Onhan tämä aivan mahtava tilaisuus. En tiedä tuleeko minulle enää ikinä mitään tällaista, että pääsee näin läheltä tutkimaan lajia, jota itse seuraa, Mutkala sanoo.
Kaupan oli kaikkea lippiksistä visiireihin
Esineet ovat peräisin yksityisen keräilijän kokoelmasta. Joukossa on paljon lippalakkeja, valokuvia ja ohjelmalehtiä, joista monissa on F1-maailman isojen nimien nimikirjoituksia, pääosin kuljettajilta mutta joissakin tapauksissa myös tallipäälliköiltä. Joukossa oli myös hieman epätavallisempia esineitä kuten kuljettajien visiirejä. Lippalakkeja oli myynnissä kymmeniä. Listalla oli myös vanhoja kisapasseja ja lippua, Silverstonen Grad Prix’n turvallisuustyöntekijän liivi sekä lasinen maljakko Indianapoliksen Grand Prix’stä vuodelta 2002. Tuo oli viimeinen kilpailu, jonka Mika Häkkinen voitti urallaan formula ykkösissä.
– Keräilijä on alansa ammattilainen, sanoo esineet myyntiä varten luetteloinut Mutkala.