Helsingissä huomenna kaksi vastakkaista mielenosoitusta – poliisi pelkää yhteenottoa

Helsingin poliisi neuvottelee Rajat kiinni -liikkeen kanssa siitä, että liike vaihtaisi suunnitellun mielenosoituksensa paikkaa huomenna.

Rajat kiinni -liikkeen valitsema paikka ei ole sopiva, koska yhteenoton mahdollisuus on ilmeinen, sanoo komisario Ismo Juvonen. Poliisi on ehdottanut korvaavaksi paikaksi Narinkkatoria. 

Liikkeen mielenosoituksen oli tarkoitus kokoontua Kolmen sepän patsaalla puoliltapäivin. Samoihin aikoihin paikan ohi kulkee rasisminvastainen Peli poikki -mielenosoitus. Mielenosoitus alkaa Kansalaistorilta ja päättyy Senaatintorille. 

Samaan aikaan Kansalaistorilla kokoontuu myös toinen vastamielenosoitus "suomalaisvastaisuutta vastaan", jonka järjestää joukko erilaisia yksityishenkilöitä.  

Myös siitä on tehty poliisille ilmoitus. Juvosen mukaan heidät aiotaan sijoittaa Kansalaistorin Töölönlahden puoleiseen päähän, jotta he ovat kaukana rasisminvastaisista mielenosoittajista. 

Rasisminvastaiseen Peli poikki -mielenosoitukseen on ilmoittautunut Facebookissa lähes 9000 ihmistä. Vastamielenosoituksiin on ilmoittautunut joitakin satoja ihmisiä. 

Juvosen mukaan poliisi on varautunut lisävoimilla huomisiin protesteihin mahdollisten yhteenottojen välttämiseksi. 

Peli poikki -protestiin muun muassa presidentti Halonen

Rasisminvastaisessa Peli poikki -tapahtumassa puhuu muun muassa presidentti Tarja Halonen. Myös muita poliitikkoja on ilmoittautunut mukaan tapahtumaan. Mukana on myös useita kansalaisjärjestöjä. Tapahtumassa esiintyy muun muassa rap-artisti Paleface

Protestin järjestäjien mukaan mielenosoituksessa halutaan rikkoa hiljaisuus, joka mahdollistaa rasismin ja väkivaltaisen äärioikeiston kasvun ja toiminnan Suomessa. 

Tapahtuman taustalla on Helsingin Asema-aukiolla tapahtunut pahoinpitely. Pahoinpidelty mies kuoli myöhemmin vammoihinsa. Teosta epäillään uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen aktiivia.  

Lue myös:

    Uusimmat