Helsingissä havaittiin pieni määrä radioaktiivista ainetta – Säteilyturvakeskuksella ei tietoa alkuperästä

Määrä on niin pieni, että sillä ei ole merkitystä ympäristön tai ihmisten turvallisuudelle.

Säteilyturvakeskus kertoo havainneensa Helsingin valvonta-asemalta 28.9.–3.10. kerätyssä ilmanäytteessä olleen rutenium-alkuaineen radioaktiivista isotooppia. 

Radioaktiivisen ruteniumin pitoisuus oli 80 mikrobecquerellia kuutiometrissä ilmaa. Määrä on Säteilyturvakeskuksen mukaan niin pieni, että sillä ei ole merkitystä ympäristön tai ihmisten turvallisuudelle.

Säteilyturvakeskuksella ei ole tällä hetkellä tietoa radioaktiivisen ruteniumin alkuperästä. Se on metallinen aine, jota käytetään esimerkiksi ihosyöpien ja silmän syöpien hoitoon.

Havaintoja myös muissa Euroopan maissa

Säteilyturvakeskus kertoo, että radioaktiivista ruteniumia on syys- ja lokakuun vaihteessa havaittu eri Euroopan maissa kerätyistä ilmanäytteistä. Myös Norjassa ja Ruotsissa otetuissa ilmanäytteissä on mitattu samaa ainetta.

STUK valvoo Helsingin lisäksi ilman radioaktiivisten aineiden pitoisuuksia seitsemällä muulla paikkakunnalla. Muiden valvonta-asemien mittaustulokset valmistuvat myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat