Radioaktiivisen säteilyn lähde paikantui STUKin oman kiinteistön autotalliin: Tilat eristetty

Säteilyturvakeskuksessa (STUK) 3.-4. maaliskuuta tehty  havainto radioaktiivisesta cesium-137:sta on paikannettu tällä hetkellä sen kiinteistön autotalliin ja osaan kellaritiloja, jossa STUK toimii.

STUK kertoo, että kiinteistökompleksissa toimii myös radioaktiivisia pienjätteitä käsittelevä yritys. Kyseiset tilat on eristetty ja mittauksia jatketaan. Kiinteistön lähialueet tutkitaan huomenna aamupäivän aikana STUKin omilla mittauksilla.

- Säteilyn alkuperän selvittäminen on edelleen käynnissä. Mitatut pitoisuudet ovat erittäin pieniä eivätkä ole terveydelle haitallisia. Henkilökunta ja STUKin tiloissa olleet henkilöt eivät ole vaarassa, sanoo STUKin johtaja Tarja K. Ikäheimonen.  
   

Cesium-säteilyn syyn selvityksessä 1:24

Cesium-137:ää käytetään säteilylähteenä teollisuudessa esimerkiksi materiaalien paksuuden mittaamisessa ja sairaaloissa sädehoidossa.
 
STUKin katolla Helsingin Roihupellossa olevaan hiukkaskerääjään kertyi poikkeuksellisen paljon radioaktiivista cesium-137:ää 3.–4. maaliskuuta. Mittaustulos, 4000 mikrobecquerelia kuutiometrissä ilmaa, on noin tuhatkertainen normaaliin verrattuna, mutta kuitenkin vain miljoonasosa sellaisesta pitoisuudesta, jonka takia ihmisen pitäisi suojautua. Havaittu määrä ei ole terveydelle vaarallinen.

Ikäheimosen mukaan säteilyn määrä on jo vähentynyt normaalille tasolle.

Lue myös:

    Uusimmat