Helsingin yliopisto irtisanoo satoja – rehtori: vähennyksiä ei voitu välttää

Helsingin yliopisto irtisanoo 570 työntekijää. Kaikkiaan henkilöstö vähenee 2017 loppuun mennessä arviolta 980 hengellä.

Lisäksi yliopisto yhtiöittää täydennyskoulutuksen ja järjestää toimintaansa uudenlaisiin kokonaisuuksiin.

Helsingin yliopiston säästötarve Sipilän hallituskauden lopulla 2019–2020 on 106 miljoonaa euroa vuodessa ja tänä vuonna jo 49 miljoonaa euroa. Noin kaksi kolmasosaa yliopiston menoista on henkilöstömenoja. 

– Henkilöstövähennyksiä ei voitu välttää rahoituksen nopean ja rajun vähenemisen vuoksi, kertoo rehtori Jukka Kola.

Henkilöstövähennykset kohdistuvat voimakkaimmin muuhun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöön. 

Kokonaisuudessaan henkilöstö vähenee noin 980 hengellä vuoden 2017 loppuun mennessä. Näistä irtisanottavia arvioidaan olevan 570. Irtisanottavista 75 kuuluu opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja 495 muuhun henkilöstöön.

Määräaikaisia tehtäviä arvioidaan vähenevän 210 vuoteen 2020 mennessä. Näistä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäviä on 160 ja muun henkilöstön tehtäviä 50.

Eläkkeelle jää vuoden 2017 loppuun mennessä 200 henkilöä tehtävistä, joita ei ole enää tarkoitus täyttää. Näistä opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäviä on 60 ja muun henkilöstön tehtäviä 140.

Irtisanomiset toteutetaan kevään 2016 aikana. Käynnissä oleva yliopistojen kansallisen työnjaon tarkistaminen saattaa johtaa uusiin irtisanomisiin myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat