Mainos

Helsingin pörssi

Kurssikehitys Helsingin pörssissä kääntyi keskiviikkona laskuvoittoiseksi. Hex-yleisindeksin mukaan kaupantekokurssit tippuivat keskimäärin 0,8 prosenttia, ja kaikki osakelistan toimialat olivat laskussa. Päivän osakevaihto oli 206 miljoonaa markkaa.

Jyrkimmin eli keskimäärin 1,4 prosenttia halpenivat päivän kaupoissa metsäosakkeet. Markkina-arvioiden mukaan laskun taustalla olivat sijoittajien voittojen kotiuttaminen ja arviot jälleen kasvaneista selluvarastoista.

Enson A-osake kirjasi 70 pennin pudotuksen 37,40 markkaan, ja R-sarjan osake notkahti markan 37,30 markkaan. UPM:n päätöshinnassa oli laskua 1,10 markkaa 102,60 markkaan, ja Metsä-Serlan B-osake tippui 80 penniä 33,70 markkaan.

Myös Nokian hinnat kääntyivät keskiviikkona jälleen laskuun. A-osakkeen hinta päätyi varsinaisen kaupankäynnin aikana 3,50 markkaa edellispäivän päätöshintaa alemmaksi eli 175,40 markkaan, ja yhtiön K-osake halpeni 50 penniä 177,50 markkaan. Myös New Yorkissa Nokia laski tiistaina hieman, mutta oli keskiviikon ensimmäisissä kaupoissa hienoisessa nousussa.

Puolivuotistuloksestaan keskiviikkona kertonut Merita kääntyi tulostietojen jälkeen hienoiseen nousuun, mutta myöhemmin pankin osakkeet kääntyivät jälleen laskuun. A-osakkeen hinta putosi jälleen alle nimellisarvonsa 9,90 markkaan ja B-osake paransi edellisen päivän päätöshintaansa 20 penniä 11,40 markkaan.

Pörssin vaihtokärkeen nousi UPM-Kymmene 50 miljoonan markan vaihdolla. Nokian vaihto oli 32 miljoonaa, Meritan 32 miljoonaa, Enson lähes 19 miljoonaa ja Outokummun vajaat kymmenen miljoonaa markkaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.