Mainos

Helsingin pörssi

Osakkeiden hintojen nousu jatkui Helsingin pörssissä tänään. Lisävauhtia kurssit saivat iltapäivällä julkistetusta Yhdysvaltain bkt-luvusta.

Kurssit vahvistuivat puolen prosentin verran Wall Streetin keskiviikkoisen nousun siivittämänä. Kun tähän lisättiin USA:n bkt-lukujen antama lisäpotku, niin pörssin yleisindeksi näytti päivän päättyessä plussaa 0,8 prosenttia. Painorajoitettu portfolioindeksi vahvistui keskiviikosta 0,6 prosenttia.

Osakekauppaa tehtiin varovasti Yhdysvaltain perjantaina julkistettavia heinäkuun työttömyyslukuja odoteltaessa. Työttömyysluvut ovat erään meklarin arvion mukaan se "viimeinen naula", joka pitkälti ratkaisee Yhdysvaltain ja sitä kautta myös muun maailman osakekurssien suunnan pitkälle elokuun puolelle.

Osakelistan päivän vaihto oli 182 miljoonaa markkaa. Nokiaa meni 60 miljoonalla, UPM-Kymmeneä 17 ja Finvestiä runsaalla kymmenellä miljoonalla markalla.

Sekä Otc- että meklarilistalla torstaipäivä sujui hiljaiselon merkeissä. Otc-listan vaihto oli puoli miljoonaa ja meklarilistan 0,2 miljoonaa markkaa. Otc-kurssit nousivat 0,8 prosenttia. Meklari-indeksi näytti plusmerkkistä nollaa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.