Helsingin poliisilta ei enempää armoa sähköpotkulautailijoille – tässä säännöt, joita on noudatettava

Helsingissä poliisi suhtautuu sähköpotkulautojen kuljettajien rikkomuksiin aiempaa tiukemmin. Se julkaisi ohjeet lautojen turvalliseen kuljettamiseen.

Kerroimme aiemmin tänään sähköpotkulautojen vaaroista. Tampereen yliopistollisen sairaalan eli Taysin tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin Taysin ensiavussa hoidettuja sähköpotkulautavammoja. Tulokset paljastivat, että sadastatuhannesta ajelukerrasta 18 johtaa ensiapua vaativaan loukkaantumiseen.

Sähköpotkulaudat ovat myös yksi Helsingin poliisin tämän kesän liikennevalvonnan teemoista. Helsingin poliisin liikennetoimintojen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo tiedotteessa, että poliisi tulee kohdentamaan valvontaa erityisesti kaupunkilaisten tekemien valvontapyyntöjen perusteella.

Poliisi myös ilmoittaa jakavansa jatkossa huomautusten sijaan liikennevirhemaksuja sääntöjä rikkoville.

Oikeanlaisia toimenpiteitä

Poliisi on tyytyväinen Helsingin kaupungin ja yhteiskäyttöisten sähköpotkulautojen operaattoreiden yhteisesti sopimiin toimenpiteisiin, joilla tähdätään potkulautahaittojen vähentämiseen.

Näkyvimpänä muutoksena viime vuoteen ovat potkulautojen uudet pysäköintipaikat. Myös viime syksynä operaattoreiden asettamat käyttörajoitukset pysyvät toistaiseksi voimassa, mikä tarkoittaa, että laudat ovat edelleen pois käytöstä viikonloppuöisin puolenyön ja aamuviiden välillä.

Sähköpotkulautojen nopeusrajoitus on päivisin 20 kilometriä tunnissa, ja arkisin kello 00–05 välillä 15 kilometriä tunnissa. 

Samat säännöt kuin polkupyöräilijällä

Helsingin poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että sähköpotkulauta on kevyt sähköajoneuvo, jonka kuljettajaan sovelletaan polkupyöräilyä koskevia liikennesääntöjä.

– Sähköpotkulaudan nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää. Tilannenopeuden tulee olla sopiva ja turvallinen itselle ja muille tiellä liikkujille, poliisi valistaa.

Sähköpotkulaudalla ei saa ajaa jalkakäytävällä, vaan sen paikka on polkupyörille tarkoitetuilla väylillä tai kaistoilla. Mikäli erillistä väylää tai kaistaa ei ole, sähköpotkulaudalla on ajettava tien oikeassa reunassa.

Kavereita ei saa kyyditä, mutta saako humalassa ajaa?

Koska sähköpotkulautaan sovelletaan samoja liikennesääntöjä kuin polkupyöriin, tulisi myös sähköpotkulaudalla liikkuvan käyttää kypärää. Sähköpotkulaudalla on kiellettyä kyyditä muita.

Sähköpotkulaudalla ei saa ajaa kovempaa kuin liikenne ja muut olosuhteet huomioiden on turvallista.

– Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoväylän näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa, poliisi huomauttaa.

Kuten myös polkupyörän, saa sähköpotkulaudankin pysäyttää tai pysäköidä jalkakäytävälle tai pyörätielle. Se ei saa kuitenkaan haitata muiden kulkemista, joten keskelle väylää lautaa ei saa jättää.

Vaikka sähköpotkulautailuun ei ole varsinaista promillerajaa – ainakaan vielä – ei päihtymys saa haitata laudan turvallista kuljettamista. Mikäli päihtynyt kuljettaja törmäisi laudallaan toiseen tienkäyttäjään, olisi kyseessä tankojuopumus.

Lähde: Helsingin poliisi, Tays

Lue myös:

    Uusimmat